Kotia etsimässä

Istun lentokoneessa ja katselen, kuinka kuu heijastuu alla oleviin pilviin. Tuolla jossain alla sataa, ja minä istun täällä pysähtyneenä, kaiken ulkopuolella, katsellen maailmaa korkeuksista. Olen matkalla kotoa kotiin ja huomaan miettiväni kuinka suureksi maailma voi laajentua ja miten eri sanat saavat uusien kokemusten myötä eri merkityksen. Kuljemme usein nähden ainoastaan mitä haluamme nähdä, harvoin pysähdymme miettimään mitä näköpiirimme ulkopuolella on, tai mistä omat näkemyksemme kumpuavat. Jonain päivänä kohtaamme jotakin niin uutta ja suurta, että maailmankuvamme muuttuu kokonaan ja sanamme saavat uusia merkityksiä, syventäviä vivahteita.

Olen aina etsinyt kotia, paikkaa, jota voisin kutsua omakseni, jonne tunnen kuuluvani. Pitkään etsin fyysistä paikkaa, takerruin kiinni siihen ajatukseen, että fyysinen tila voi tuoda minulle yhteenkuuluvuuden tunteen. Olen löytänyt useita fyysisiä paikkoja, joita olen kutsunut kodikseni. Olen myös repinyt itseni irti jokaisesta näistä paikoista. Toisinaan olen myös palannut kotiin, huomatakseni palanneeni ainoastaan muistoihin, menneeseen, heijastukseen jostakin, joka on jo kauan sitten mennyt.

Olen kauan etsinyt kotia, tilaa, jonne tunnen kuuluvani, omaa paikkaani tässä maailmassa. Sisälläni elää silti hyvin vahvasti kaipuu liikkua, vaihtaa paikkaa ja kokea uutta. Ollessani tarpeeksi kauan paikallani kuulen kutsun, eräänlaisen muistutuksen siitä, että on mentävä eteenpäin, on nähtävä ja koettava enemmän. Minä olen aina kuunnellut tätä kutsua, seurannut sen ääntä ja löytänyt itseni maailman ääristä.

Näillä matkoilla löysin uudenlaisen kodin, ymmärsin, että ihmiset ympärilläni loivat tunteen kodista, yhteenkuuluvuudesta, omasta paikasta tässä maailmassa. Löysin kodin kohtaamistani upeista henkilöistä, yhdessä rakensimme itsellemme kokonaisen universumin. Tunnen suunnatonta rakkautta ja kiitollisuutta näitä upeita ihmisiä kohtaan, heidän kanssaan olen kasvanut ja löytänyt itseni.

Kasvaminen vaatii tilan ottamista ja usein tämä on tarkoittanut rakkaiden ystävien hyvästelemistä. Olen jälleen kuullut kutsun ja elämä on vienyt minua kohti seuraavaa kotia, maata ja ihmisiä. Olen avannut sydämeni niin monelle, että välillä minusta tuntuu, että olen ripoteltuna ympäri maailmaa. Koostun palasista, jotka jatkavat eloaan erillään minusta, kauniina muistoina, puusta pudonneina lehtinä. Vaikka kuinka haluaisi jäädä, on myös osattava tehdä tilaa uudelle. Aina tämä ei ole helppoa, aina ei pysty luopumaan ja näinä hetkinä elämä pakottaa muutokseen. Toisinaan lempeästi, toisinaan repien kokonaisia oksia rungostani irti.

Olin kauan etsinyt kotia, ja eräänä iltana istuin sängylläni silloisessa kodissani, hotellissa, josta kuulin aaltojen osuvan rantaan ja heinäsirkkojen sinfonian. Ymmärsin, etten koskaan tule löytämään kotia ulkopuoleltani, vaan se mitä etsin on minussa. Minun on löydettävä koti itsestäni, oma paikkani omassa maailmassani, voidakseni löytää paikkani tässä maailmassa.

Tästä oivalluksesta on kolme vuotta, kaikkiaan kuusi kotia, neljä maata ja lukemattomia perheenjäseniä. Etsin vieläkin kotia, mutta nyt etsin kotia itsestäni, etsin omaa voimaani ja harjoittelen omilla jaloillani seisomista. Monen mutkan kautta olen ymmärtänyt, todella ymmärtänyt ja sisäistänyt sen ajatuksen, että kuljen yksin maailmassa. Vierelläni kulkee upeita matkakumppaneita, mutta kukaan ei kävele minun puolestani tai kanna minua läpi elämän. Olen yksin ja tämä oivallus on yksi vapauttavimpia asioita mitä olen kokenut. Olen yksin, olen itse vastuussa omasta elämästäni, luon itse oman elämäni ja todellisuuteni ja jokainen hetki voin itse vaikuttaa siihen, miten elämässäni voin.

Olen kauan etsinyt kotia, omaa paikkaani tässä maailmassa. Nyt olen löytänyt oikeaan paikkaan, ja ennen kuin voin asettua taloksi, on minun luotava vahva perusta, jonka päälle voin kotini rakentaa. Minun on kasvatettava syvät ja vahvat juuret, joita pitkin oma voimani voi vapaasti virrata ja ravita koko olemustani.

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s