Minussa virtaa energia, valtava voima, joka sitoo minut yhdeksi kokonaisuudeksi. Energia väreilee minussa, se muovautuu ympäristöönsä, eikä se koskaan ehdy. Energia on loputon, se leviää jokaisesta teostani, sanastani ja ajatuksestani ympäristöön. Koko olemukseni heijastaa energiaa tähän maailmankaikkeuteen, levittää energiaa ja on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muihin, ympäröiviin energioihin. Olemme kaikki energiaa ja energiasta, elämme jatkuvassa yhteydessä tähän näkymättömään voimaan, tunnemme sen, vaikkemme sitä tiedostaisi. Energia kantaa mukanaan armottoman totuuden, joka kertoo todellisuudesta tässä hetkessä.
Energiaa voi syöttää millä vain, se kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, muotoutuakseen siksi, mitä sille annamme. Energia vetää puoleensa kaltaisiaan, luoden aina vain suuremman tiivistymän omasta itsestään, se leviää, vaikuttaa, on voimakas mahti maailmassamme. Se on asia, jonka usein unohdamme, mutta jonka kanssa elämme ja olemme jokainen hetki. Ymmärtämällä miten energia toimii ja tiedostamalla, miten vaikutamme siihen, voimme vaikuttaa maailmassa vallitsemaan energiaan ja olotilaan, siihen kokonaisuuteen, jossa me elämme, kasvamme ja kuolemme. Voimme luoda maailman, josta virtaa kevyt, rakkaudentäyteinen ja tasapainoinen energia. Tai, voimme jatkaa elämäämme siinä negatiivisessa, tahmeassa ja rikkonaisessa energiassa, joka nyt hallitsee maailmaa.
Edessäni seisoo suuri koivu, sen juuret kumpuilevat metsäisessä maastossa ja sen oksat kurottelevat kohti korkeuksia, niin korkealle etten näe mihin ne päättyvät. Istun sammaleisessa maassa, tunnen metsän raskaan tuoksun täyttävän minut ja luonnon ympärilläni väreilevän. Olen pysähtyneessä maailmassa, parantavan luonnon äärellä. Tarkkailen majesteettista koivua edessäni. Osa koivusta seisoo ikuisessa varjossa, vaikka aurinko paistaa kirkkaana taivaalta. Sen oksat roikkuvat lannistuneina tummuvaa maata kohti, reikäset kellastuneet lehdet eivät jaksa pitää kiinni ja leijailevat alas kuihtuneista oksista. Tämä osa koivua on lohduton näky, se on jo luovuttanut, sen on vallannut kaikki huono tässä maailmassa. Ahkerasti tämän puolen juuret juovat läheistä jokea tyhjäksi. Jokea, jonka mustunut vesi liikkuu verkalleen, jos ollenkaan. Musta vesi suonissaan puu myrkyttää itse itseään, ja sitä ympäröi lohduton aura, joka leviää kaikkialle sen näköpiirissä. Kukat nojaavat nuutuneina kohti maata ja sammal on jo kauan sitten kuivunut mustaksi tuhkaksi. Ympäröivät puut seisovat jo alastomina, päämäärättöminä, näkemättä tarkoitusta elää ja kukoistaa.
Toinen puoli koivua taas hohkaa valtavaa valoa, sen tuhannet lehdet loistavat kirkkaina aamuauringossa. Aamukaste tanssii iloisesti tämän vehreyden keskellä. Jossain lähellä solisee iloinen puro, jonka pisarat tuovat eloa kaikkeen ympärillään. Sammal on pehmeää ja eloisaa, se hykertelee ilosta elää. Kukat seisovat ryhdikkäinä, kurotellen kohti aurinkoa tuoden väriä muuten hyvin vihreään maisemaan. Ruohonkorret sojottavat iloisina ympäriinsä, tukien juurillaan maaperää, josta kasvavat. Tämä puoli koivua hohkaa iloa ja elämävoimaa, sen energia on niin vahva, että se automaattisesti tuo minulle hyvän olon pelkällä olemassaolollaan. Keveys ja puhtaus ovat niin voimakkaita tällä puolen, että ne levittävät elinvoimaa jo kuolleelle puolelle. Huolehtivat siitä, että pimeydessäkin loistaa valo.
Katselen puuta, sen ristiriitaista kokonaisuutta. Olisi helppoa sukeltaa pimeään, antaa sen vallata kaikki elollinen. Elää toivottomuudessa, näkemättä vieressä kukoistavaa kauneutta. Kauneus, joka kumpuaa viereisestä elinvoimasta, on kuitenkin hyvin vahva ja mitä enemmän tähän voimakkaaseen energiaan uppoutuu, sitä enemmän tuntee elävänsä. Istun näiden kahden energiakentän keskellä, kuin jakautunut puu, osa kehostani on varjon puolella, kun taas toinen tuntee auringonvalon ja elinvoiman ihollaan.
Sukeltaessani toivottomuuteen koko minä muutun osaksi tätä negatiivisuutta. Auringonvalossa oleva osa kehoani ei enää tunne lämpöä ja kaikki elollinen ympärilläni alkaa nuukahtaa. Kun taas kuulen iloisen puron solinan, näen kastepisaroiden tanssivan auringonvalossa ja tunnen vehreyden ja elinvoiman ympärilläni täytyn kokonaan valosta. Energiani on niin puhdas ja rakkaudellinen, että kaikki vaikutuspiirissäni on elollista. Kuivunut sammal alkaa pehmetä, kukat vierelläni nostavat päätään ja muutama koivun kuolleista oksista alkaa heräämään eloon. Nojautuessani hyvään ja valoon näen kuinka kaikki hyvä, fyysisesti leviää ympärilleni. Sukeltaessani negatiivisuuteen olen liian passiivinen ja voimaton pystyäkseni edes näkemään mitä ympäristössäni on pimeyden lisäksi, ja jos jään pimeyteen tarpeeksi kauaksi aikaa, levitän sitä myös kaikkialle, minne menen. Jos taas valitsen elää positiivisuudessa, levitän ympärilleni energiaa, joka on positiivista.
Voimme valita, miten elämme, voimme valita missä elämme ja mitä me viestimme maailmaan ympärillämme. Olemme kaikki yhteen kiedottuja ja energiamme vaikuttaa jatkuvasti kaikkeen mihin se koskettaa. Millaisen kosketuksen haluamme maailmaan antaa?
Rakkaudella,
Ida
Ida Hedman 
Vastaa