Elämämme mielen maailmassa

Elämme vahvasti mielen maailmassa, katselemme elämää kokemustemme muokkaamien silmälasien lävitse ja elämme elämää, jossa asenteemme ja odotuksemme muokkaavat maailmankuvaamme. Synnymme vapaina ja puhtaina olentoina tähän maailmaan. Lapsena oma totuutemme kulkee kaiken muun edellä, elämme elämää, jossa seuraamme puhtaasti sydämemme ääntä, näemme todellisuuden ympärillämme jokainen hetki.

Kasvaessamme rakennamme pala palalta itsellemme laatikkoa, jonka fiktiiviset seinät ovat meille todellisuutta ja jonne itsemme suljemme. Luomme itsellemme rajoituksia, olettamuksia ja odotuksia. Näistä kasvaa niin vahvoja, ettemme enää näe todellisuutta mielen luoman rajatun alueen takaa. Näin sopeudumme tähän maailmaan, mielen maailmaan, jossa hallitsee vahvasti pelko, epäilys ja negatiivisuus. Kaikki yhdessä kääriydymme tähän mielen luomaan hengittämättömään viittaan ja näin tukehdumme siihen pysähtyneeseen maailmaan, jonka olemme luoneet.

Kuljemme autopilotilla, emme pysähdy kysymään, miten voimme, miksi teemme tätä ja olisiko muitakin vaihtoehtoja. Vajoamme mielen sumuun, elämme kallisarvoista elämäämme huomaamatta, automatisoituneina kuljemme halki elämän tehden sitä mitä kuuluu tehdä.

Korsitelemme laatikkomme kauniiksi, kirjaamme sen seiniin sääntöjä ja ehtoja. Näemme vain ne mahdollisuudet, jotka itselle sallimme. Kokonaiskuvan sijaan keskitymme pieniin yksityiskohtiin, jotka valtaavat koko elämämme. Aikuisiksi kasvaessamme luomme kuvaa itsestämme, kuvan, joka koostuu siitä mitä ympäristömme heijastaa. Olemme tietynlaisia, emmekä voi olla mitään muuta. Luomme taas yhden rajan, koristelemme sen itsellemme sopivaksi ja tyytyväisinä olemme sellaisia miksi ulkomaailma meidät muovaa.

Olemme leimattuja, ja jokainen leima kantaa selityksen sille miksi käyttäydymme jollain lailla, miksi olemme tietynlaisia. Emme ole yksilöitä, ainutlaatuisia, vaan olemme lokeroituja sopimaan vallitsevaan maailmankuvaan. Istuessamme laatikossamme on mukava nähdä kaikki muutkin laatikoissa. Laatikoissa, jotka sopivat silmälasiemme läpi näkyvään maailmaan.

Olemme armottomia omassa maailmankatsomuksessamme. Erilaisuutta sallitaan ainoastaan poikkeustapauksissa ja muutosta ei mielellään ollenkaan. Kaikki mikä ei sovi yhteen oman laatikon kanssa suljetaan pois; poissa silmistä, poissa mielestä.

Vierekkäin nökötämme omissa laatikoissamme. Satunnaisesti ojennamme kätemme viereiseen linnakkeeseen, ja jos tämän maailmankuva ja odotukset vastaavat täydellisesti omiamme, voimme yhdistää laatikkomme. Jos taas huomaamme, ettei toinen käyttäydy täysin toiveidemme mukaisesti suljemme hänet pois. Sillä sääntöjemme ja ehtojemme mukaan, kaiken on oltava täydellistä. Kaiken on vastattava omia odotuksiamme.

Näin kuljemme, panssareidemme takana läpi elämän. Suunnitellen huomista, murehtien eilistä ja harmitellen tätä hetkeä. Nautimme turvallisista seinistä ympärillämme ja kaiken tuttuudesta. Toisinaan elämä on aivan hirvittävää, kun se ei kulje odotustemme mukaan. Toiste se on taas aivan ihanaa, koska saamme kaiken mitä haluamme. Harvoin kuitenkaan huomaamme kuinka päivät kulkevat, viikot vierivät ja vuodenajat vaihtuvat. Kohta tämä vuosi on ohi. Voitko uskoa? Mihin aika on oikein mennyt? En edes muista mitä kaikkea olen tänä vuona tehnyt!

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s