Uuteen astuminen

Edessäni on ovi, se kutsuu minua, pyytää minua avaamaan itsensä ja astumaan sisään. Astumaan sisään johonkin uuteen, ennennäkemättömään. Ovi pyytää minua jättämään vanhan taakse ja astumaan eteenpäin, kohti uutta seikkailua elämässäni. Katselen tätä ovea, sen sileää pintaa, kauniisti kaiverrettuja koristeita ja syvää tummanruskeaa väriä. Mielikuvitukseni ottaa ohjat ja kuvittelee jo valmiiksi kaiken mitä tämän oven takana lymyää. Todellisuudessa tuleva on yksi mysteeri, enkä pysty sitä suunnittelemaan.

Tarkkailen huonetta, jossa nyt seison, hengitän sisään sen tuttuutta, nautin valosta, joka virtaa sisään ja mielenkiinnolla tutkin myös varjoon jääneet pölyttyneet nurkat. Näen, kuinka tämä hetki on muovannut minua. Kuinka se rytmittää elämäni ja lukitsee minut siihen elämänvirtaan, jonka se luo. Näen myös, kuinka minä vaikutan tähän hetkeen, mitä näen, mihin tartun ja mitä jätän kokonaan huomioitta. Olemme kaksi energiaa, jotka pyrkivät tasapainottamaan toisiaan. Kaksi energiaa, jotka ovat tarvinneet toisiaan, aina tähän hetkeen saakka.

Kaikella on aikansa, tiedän sen ja käännän katseeni kohti ovea, joka vie minut uuteen. Olen jo painanut kullatun kahvan alas, valmiina avaamaan oven ja näkemään mitä sen takana on. Odotan silti vielä hetken, pysyttelen vielä tutussa ja turvassa. Tutussa, jossa yhtäkkiä näen paljon uutta, jota arvostan hetki hetkeltä enemmän. Arvostammeko ja ihailemmeko aina sitä, jonka joudumme jättämään taaksemme?

Oven avaaminen uuteen tarkoittaa vanhan taakse jättämistä, uusiutumista, luopumista. En voi kantaa kaikkea mukaani uuteen, vaan olen tarkasti käynyt läpi kaiken ja pakannut itselleni pienen nyytin mukaan. Tässä nyytissä on muistoja, opetuksia, rutkasti rohkeutta, uteliaisuutta ja innostusta. Tässä nyytissä on hieman jännitystä ja monin verroin luottamusta. Katselen nyyttiäni ja hymyilen, olen jättänyt siihen paljon tilaa, tilaa uudelle.

Odotan vielä hetken. Kiitän kaikesta mitä minulla on ollut. Kerään voimia, lepään ja annan itselleni aikaa sopeutua muutokseen. Haaveilen ja unelmoin tulevasta, siitä mitä oven takaa löytyy. Huomaan näkeväni suurimmaksi osaksi hyviä asioita, kauniita asioita. Asioita, joiden avulla minun on helpompi päästää irti menneestä ja astua uuteen. Tunnen olevani taas elossa, teen jotakin, joka vie minua eteenpäin. Teen jotakin, joka tuntuu oikealta. Voin luottavaisin mielin avata oven, astua siihen todellisuuteen, joka sen takaa löytyy.

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s