Maan voima

Olen luonnon ympäröimänä, keskellä laakeaa peltoa, jonka läpi minun on kuljettava, minne ikinä menenkin. Täällä hiljaisuudessa näen auringon nousevan punaisena, laskien ensimmäiset säteensä meihin. Kuulen sateenropinan maata vasten, pisaroiden tanssin ennen kuin ne sukeltavat takaisin kotiin. Tässä kauniissa maisemassa voin öisin katsella tähtien laskeutuvan alas, ne valtaavat koko näkökentän ja tuntuu kuin olisin niiden rinnalla, taivaassa, kosketusetäisyydellä näistä valopisaroista.

Olen luonnon ympäröimänä, sen parantavan voiman äärellä. Maa jalkojeni alla tarjoaa minulle kaiken mitä tarvitsen; energiallaan se ravitsee minua, pitää minut pystyssä, tukee minua jokaisella askeleellani. Maaenergia on valtavan voimakas, puhdas virtaus, joka lämmittää koko kehoa.

Maa muistuttaa minua elollisuudestani, ihmisyydestäni, eläimellisyydestäni. Ollessani yhteydessä maahan, olen yhteydessä itseeni, läsnä itsessäni, omassa kehossani. Tunnen jalkapohjani maata vasten ja tuntuu kuin maasta kasvaisi näkymättömiä köynnöksiä, jotka kietoutuvat jalkojeni ympärille, kipuavat koipiani pitkin ylös, kunnes vehreydellään peittävät koko kehoni. Näinä hetkinä olen yhtä maan kanssa, luonnon kanssa. Kuin puu seison tukevasti maankamaralla, juureni kulkevat syvälle maan sisään ja imevät ravintoa itseensä, energiaa itseensä.

Voimaannun. Luonto voimaannuttaa, kun antaudun sen lämpimään syliin. Luonto on aina läsnä, alati näköpiirissäni, alati jalkojeni alla. Luonnosta saan suunnatonta energiaa, lempeää, mutta vahvaa voimaa. Ollessani osa luontoa, maata, olen osa koko elämän kiertokulkua. Olen osa koko tätä maailmankaikkeutta. Juureni sukeltavat syvälle maan alle ja kohtaavat siellä viereisen puun juuret, kaiken elollisen juuret, jotka yhtyvät suureksi voimapesäksi.

Maa voimaannuttaa minua, mutta se myös yhdistää minut kaikkeen elolliseen. Muistuttaa minua siitä, että olemme kaikki yhtä ja kannattelemme, tuemme ja rakastamme jokainen toinen toisiamme. Mitä vahvemmin olen läsnä kehossani, itsessäni, tässä hetkessä. Mitä enemmän antaudun luonnolle ympärilläni, sitä enemmän näen, kuinka kokonaisvaltaisesti olemme yhtä ja kuinka me jokainen vaikutamme toinen toisiamme.

Kiitollisena otan vastaan sen valon ja rakkauden, tuen ja avun, jonka ympäriltäni saan. Samalla lailla, levitän valoa ja rakkautta jokaisella hengenvedollani. Kasvatan rakkautta maailmassamme. Sillä me tarvitsemme valoa ja rakkautta, tarvitsemme kontaktin itseemme, juuriimme ja maahan josta tulemme. Mitä enemmän olemme läsnä, sen tasapainoisemmin voimme elää ja näin myös tasapainotamme maailmaa ympärillämme.

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: