Elämä on seikkailu

Muistan kokeneeni tämän tunteen aiemminkin; kuin elämä olisi seikkailu, loma, epätodellista. Jokainen päivä nousen ja ihmettelen mitä päivä tulee tuomaan tullessaan. Näiden viimeisen neljän kuukauden aikana yksikään päivä ei ole mennyt suunnitellusti. Yhtäkään päivää en ole mitenkään olisi voinut suunnitella tai ennakoida. Kuin olisin antautunut elämälle, antanut sille luvan olla juuri sitä mitä se on, iloineen ja suruineen. Kuin tämän antautumisen myötä elämä olisi myös antautunut minulle, antanut minulle unelmani.

Katselen elämääni nyt ja hiljalleen ymmärrän jo eläväni unelmaani. Aamuisin valon ja usvan verhoten pellon ikkunani takana matkustan hetkeksi ajassa taaksepäin ja muistan unelmani juuri tästä hetkestä. Auringonsäteiden rikkoessa aamuisen usvan koko sieluni hymyilee olemassaolon ilosta. Näistä tunnelmista siirryn sisään valtavaan taloon, jonka asukkaista on tullut perheeni. Onnekseni ja ilokseni olen saanut kohdata valtavan kauniita ihmisiä. Olen saanut enemmän kuin kohdata heidät; saan jakaa arkeni heidän kanssaan. Saan vapaasti jakaa ilojani, surujani ja kokemuksiani. Jokainen päivä. Tämä tuntuu valtavalta luksukselta vuosien yksinolon jälkeen. Minun ympärilleni on kutoutunut tukiverkosto, ystäväpiiri, perhe.

Yhdessä elämme ja koemme elämää tässä ja nyt. Olen tästä aivan mahdottoman kiitollinen ja onnellinen. Välillä niinkin onnellinen, etten tahtoisi uskoa kaikkea tätä todeksi ja mietin, loppuukohan tämä onni pian. Hetkittäiset epäilyt kuitenkin hukkuvat sisältäni kumpuavaan varmuuteen siitä, että juuri nyt olen oikeassa paikassa ja tulen löytämään tuon oikean paikan vastaisuudessakin.

Kaiken tämän kauneuden lisäksi saan tehdä valtavasti asioita, joista nautin. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen todella olemaan muille avuksi Elämänkosketushoidon kautta, joka on alusta lähtien ollut minulle aivan valtava ilon lähde. Saan luoda, kirjoittaa, opiskella ja tehdä töitä. Tässä hetkessä minulla on kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin, olen tästä mahdottoman kiitollinen.

Jokainen päivä ei ole auringonpaistetta ja hymyä, ja välillä ei jaksaisi yhtään mitään. Ja tämä on ok. Sillä välillä tarvitsee lepoa, kuoppia ja kompurointia. Välillä on osattava laskea irti kaikesta muusta ja antauduttava vallitsevalle olotilalle ja olosuhteille, usein itselleen ja omille tuntemuksilleen. Jokainen päivä on erilainen, yllätyksiä täynnä. Ehkä juuri yllätyksellisyys ja epävarmuus tuovat tunteen siitä, että todella elää. Sillä jokaisen hetken joutuu vastaanottamaan sellaisena kuin se tulee. Ja vain harvoin, jos koskaan voi vaikuttaa ulkopuolisiin olosuhteisiin. Voi ainoastaan vaikuttaa siihen, miten itse reagoi ympäristöönsä.

Tämän lyhyen tekstin kirjoittamiseen kului monta päivää; oveen koputuksia, keskeytyksiä, avunpyyntöjä ja seuran kaipuuta mahtui näihin päiviin monia. Olisin voinut reagoida näihin keskeytyksiin ärtymyksellä, sen sijaan kohtasin ne ilolla ja rakkaudella. Lämmöllä avasin oven ja vastaanotin sisääntulijan, ilolla vietin kauniita yhteisiä hetkiä. Sillä loppujen lopuksi, mitä muuta tärkeämpää elämässä on kuin elämästä ja sen yltäkylläisyydestä nauttiminen? Paitsi ehkä siitä seurassa nauttiminen.

Valolla ja rakkaudella,
Ida

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s