Rakas aurinkoni,

En tiedä mistä aloittaisin, sanat katoavat ja minun on hankala ilmaista tunteitani. Silti tunnen sanojen kasvavan sisälläni jokainen päivä, vaikka niitä pyrin välttelemään. Ne haluavat ulos, maailmaan, joten istun nojatuoliin, kuuntelen sadetta ulkona ja annan niiden tulla.

Tänään on kolmas päivä siitä, kun näin sinun astuvan junaan, joka vei sinut lentokentälle. Taivas ei ole lakannut itkemästä, vaikka omat kyyneleeni jo loppuivat. Muistan kun astuit elämääni helmikuussa ja yhtäkkiä koko kaupunki kylpi auringonvalossa. Me kaikki kylvimme sinun valossasi, sinä kaunis aurinkomme.

Puoli vuotta kului liian nopeasti ja samalla kuusi kuukautta tuntui kuudelta vuodelta. Huomaamattamme elämämme kasvoivat yhteen, luonnollisesti soljuimme kauniissa rytmissä, yhdessä, vaikka eläen omia elämiämme. Välillemme kasvoi valtava luottamus ja ehdoton rakkaus. Toistemme kanssa olimme aitoja ja ainutlaatuisia, omanlaisiamme. Olemme vieläkin. Toistemme tuki ja turva, kauniisti kannatellen, koskaan mitään vaatimatta tunnuimme kulkevan käsi kädessä nämä kuukaudet. Kahdesta elämästä muodostui yksi kokonaisuus, mahtava energeettinen virta, joka jatkuvasti pyrki kohti tasapainoa. Ja me tanssimme tämän energian mukana, tasapainottaen toinen toisiamme.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen sinun kauttasi saanut kokea tasavertaisen kumppanuuden. Rakkauden, joka ei vaadi vaan antaa. Yhdessäolon, joka ei ole riippuvainen, vaan vapaa. Olen saanut kokea kahden elämän kietoutuvan yhdeksi, kahden persoonan kukoistavan. Loistavan. Ilon tästä kauniista yhdessäolosta.

Kolme päivää sitten astuit junaan, joka vei sinut kotiin. Tunnen sinut edelleen vierelläni, energiamme virtaavan vuolaana ja voimakkaana, vaikket enää ole fyysisesti vierelläni. En vielä oikein ole käsittänyt ettet ole täällä, näen ja tunnen sinut niin selkeästi kaikkialla ympärilläni. Ehkä ajan kanssa totun siihen, ettet ole täällä jakamassa arkea kanssani.

Pelkäsin lähtöäsi, aivan valtavasti. Mieleni loi mahdottomia kauhukuvia ja unohdin elämän jatkumon. Sillä elämä jatkuu, ja yhä kuljemme vierekkäin. Osa minusta suree sitä ettet ole tässä, osa minusta on iloinen muutoksesta; on seuraavan vaiheen aika, muutoksen aika. On irti päästämisen ja syventymisen aika. Tiemme vievät jälleen eteenpäin, emme tiedä mihin, mutta ehkei meidän tarvitsekaan tietää.

Olen valtavan iloinen ja kiitollinen siitä, että astuit elämääni, että olen saanut jakaa elämäni kanssasi. Toivon, että voimme kulkea polkujamme vielä pitkään vierekkäin. Käsi kädessä, toisiamme nostattaen ja tukien. Valossa ja rakkaudessa. Puhtaasti ja pyyteettömästi, juuri niin kuin energiammekin virtaavat. Kiitos kaunis aurinko. Toivon, että valosi loistaa ikuisesti.

Rakkaudella,
Ida

P.S. Lisäsin blogiin mahdollisuuden tilata tarinoita suoraan sähköpostiin. Löydät pienen ruudun blogin ylä- tai alareunasta (laitteestasi riippuen), jonka kautta pääset lisäämään itsesi postituslistalle. Ihan vain koska haluan lähettää Sinulle rakkauskirjeitä jokainen kuukausi, jakaa mikä minua on inspiroinut ja mitä kulloinkin tuntuu olevan ajankohtaista minulle, meille, maailmalle. Naputtele siis sähköpostisi laatikkoon, niin saat joka kuukausi minulta kirjeen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s