Syksy. Se tuntuu ilmassa, tuulen jokaisessa henkäyksessä. Pimenevissä illoissa ja villasukissa. Syksy tuli yllättäen, aavistamatta ja niin kaikki mikä oli hetki sitten kukoistanut sanoi viimeiset hyvästinsä ennen käpertymistä maan hellään syleilyyn.
Syvälle maahan sukeltaen, vaipuen lepoon, ajattomuuteen, jossa energia keskittyy. Jossa energia virtaa pienemmin, mutta sitäkin vahvemmin. Ja niin jalkamme askeltavat valtavan energian yli, maan yli, jossa lepää kaikki elävä, kaikki kuollut. Kaikki tuleva ja mennyt.
Upotan käteni maahan ja tunnen elinvoiman sykkeen sormenpäissäni. Upotan käteni maahan ja antaudun levolle, itseni tarkastelulle, lämpöön käpertymiselle. Annan pimeydelle ja kylmälle tilaa, tilaa puhdistaa sen, minkä mennyt kesä jätti jälkeensä. Makaan ja katselen yllä loistavia tähtiä, tunnen maan kihelmöivän sykkeen selkääni vasten ja matkustan ajasta toiseen, yhdestä hetkestä seuraavaan. Tästä energiasta erilaiseen.
Kaikella on aikansa, elämän kiertokulku niin kauniisti ohjaa meitä tilasta toiseen. Usein löydämme silti itsemme vastustelemasta tätä askelta uuteen energiaan. Niin hanakasti pyrimme pitämään kiinni siitä, mitä on ollut, ettemme näe mitä tämä hetki tuo. Niin kovasti yritämme kukkia pimeyden, kylmän ja viiman lävitse, vaikka voisimme käpertyä lepoon. Seurata omaa kiertokulkuamme. Antaen aikaa jokaiselle elämämme vaiheelle. Antaen aikaa kasvulle, kukkimiselle, lehtien pudottamiselle ja maahan takaisin painumiselle. Antaen aikaa, jotta voisimme jälleen kukkia. Nousta maasta ja antaa auringon vahvistaa meitä. Voisimme antautua omalle kiertokulullemme.
Syksy. Levon ja hiljentymisen aikaa. Luonto asettuu nukkumaan ja energia keskittyy. Keskittyy ja kasvaa.
Missä kiertokulkusi vaiheessa sinä olet? Miltä sinun energiasi tuntuu, missä se on ja mihin se kohdistuu? Mitä vuodenaikaa sinun sielusi elää?
Rakkaudella,
Ida
Ida Hedman 
Vastaa