Ajatuksia vuoden lähestyessä loppuaan

Viime viikko on ollut minulle läsnäolon aikaa, hiljentymisen aikaa. Pysähtymistä ja lempeitä muistutuksia siitä, että kaikella on aikansa. Vuoden lähentyessä loppuaan olen miettinyt paljon kulunutta vuotta, kuinka tapahtumarikas se on ollut. Kuinka paljon se on antanut, opettanut ja ohjannut. Olen myös katsonut tulevaan, hieman ihmetellen mitä tuleva vuosi mahdollisesti mukanaan tuo. Miettinyt mitä kaipaisin, pohtinut mitä maailmalla on tarjottavana.

Olen tarkastellut tätä hetkeä, omaa itseäni, missä olen ja mitä teen. Katsonut niitä asioita, joita toivon ja löytänyt itseni kysymästä, mikä estää toteuttamasta toiveitani tässä ja nyt. Mikä seisoo unelmieni edessä juuri tässä hetkessä? Ja hiljalleen olen löytänyt itseni jokainen päivä tekemästä yhä enemmän niitä asioita, joista haaveilen ja unelmoin. Olen löytänyt itseni valitsemasta unelmaelämäni, niin monta kohtaa siitä kuin on mahdollista tässä hetkessä toteuttaa.

Useana aamuna olen herännyt tummiin pilviin ja vesisateeseen, päivien rytmi on hälventynyt kun aurinko ei ole suuntaa osoittamassa. Mieli tuntuu usein takkuiselta, utuiselta, kuin se ei oikein kaamoksen keskellä kunnolla heräisi. Joten olen löytänyt itseni liikkumasta, kehon liike tuntuu herättävän mielenkin. Kehon liikkuessa tuntuu kuin energia jälleen virtaisi lämpimänä pitkin kehoa, herätellen tähän hetkeen, muistuttaen, että vuoden pimeimpänäkin aikana olemme elossa. Aamiaislautaseni täyttyvät trooppisilla hedelmillä ja aamumeditaationi pitenevät päivä päivältä.

Ideoita kumpuaa hurjaa vauhtia, milloin löydän itseni suunnittelemasta kursseja, milloin maalaamasta raivokkaasti, tunteella, purkaen siveltimenvetoihin kaiken sen mikä sisälläni kunakin hetkenä kuohuaa. Innostun ja annan ideoiden liidellä, lennellä. Tartun niihin kiinni ja laitan ne säilöön, aivan vielä ei ole niiden aika. Ehkä uudenvuoden koittaessa, ehkä kesän tervehtiessä meitä lämmöllään. Mutta juuri nyt tuntuu olevan ennemmin luovuuden ja ideoiden aika kuin toteuttamisen ja toimeenpanemisen aika.

Vuodenajasta huolimatta löydän itseni usein innostuneena, innokkaana elämää ja sen seikkailuja kohtaan. Uusia mahdollisuuksia tuntuu ilmestyvän odottamattomiin paikkoihin. Pohdin mitä kaikkea tämä tuo tullessaan. Pohdin mitä kaikkea tämän talviunen jälkeen kukkii. Pohdin ja päästän irti, puhdas kanvas kutsuu ja sanat kaipaavat paperille pääsyä. On jälleen luomisen aika, läsnäolon aika. Sillä sitä luominen on minulle, läsnäoloa puhtaimmillaan.  

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s