Joululukemista: 5 suosituinta postausta

Näin vuoden lähestyessä loppuaan olen lukenut vanhoja kirjoituksia ja ihmetellyt tätä vuotta. Tämä vuosi on ollut todellinen muutoksen vuosi, vuosi jolloin on hyvin vahvasti joutunut käymään itseään läpi. Omia reaktioitaan, tunteitaan, haavojaan, ilojaan ja surujaan. Vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu, että tämä läpikäymisen vuosi myös lähenee loppuaan ja pian koittaa uusi aikakausi, uudella voimalla ja energialla.

Ennen tätä muutosta on kuitenkin jouluisen pysähtymisen aika. Pieni hengähdystauko vanhan ja uuden välillä. Hetki aikaa kiittää mennyttä, puhdistaa itseään menneistä energioista ja avata itseään uudelle.

Tähän rauhoittumisen aikaan ajattelin jakaa teille blogin viisi luetuinta postausta. Joululukemisiksi, muistutukseksi rakkaudesta ja valosta sisällämme ja kiitokseksi siitä, että jaatte tämän matkan kanssani. Olen mahdottoman kiitollinen siitä, että voin kirjoittaa ja jakaa omaa sisäistä maailmaani teidän kanssanne!

Mihin minä uskon?

”Eilen minulta kysyttiin mihin uskon, minkä uskon olevan elämän tarkoitus. Katsoin ihmistä vierelläni ja toivoin voivan ajatuksenvoimalla viestittää hänelle mihin uskon, sillä miten pukea sanoiksi se universumi ja maailma johon uskon? Miten pukea sanoiksi oma totuuteni? Miten pukea sanoiksi maailma, joka asuu jokaisessa solussani, joka on minä itse? Miten kuvailla jotakin, jonka elää, tuntee ja kokee jokainen hetki?”

Lue koko postaus tästä.

Vankkumaton luottamus

”Epäilemisen, pelon ja stressaamisen sijaan voisimme keskittää energiamme ja ajatuksemme luottamukseen, onnistumiseen ja mahdollisuuksiin. Kaikki on mahdollista, jos vain uskomme omiin mahdollisuuksiimme.”

Lue koko postaus tästä.

Kymmenen päivää

”Kymmenen päivää ja elämäni muuttui täysin. Pitkä kesä, seikkailut, tutkimusmatkat ja yhdessäolo tuntui valuvan kuin vesi käsistä ja todellisuus pakotti asettamaan elämän tärkeysjärjestykseen, päästämään irti ja jaksamaan. Kymmenen päivää sitten lähdin iloisin mielin seikkailulle ystäväni kanssa, kymmenen päivää täynnä hauskaa, suunnitelmia, unelmia. Kymmenen päivää myöhemmin palasin kotiin väsyneenä, pelästyneenä ja ihmetellen mitä tämä kesä tulee loppujen lopuksi pitämään sisällään. Kymmenen päivää myöhemmin pääni risteilee kysymyksiä; mistä pitää päästää irti, kun kaikkeen ei pysty? Kenen puoleen kääntyä, kun energia loppuu? Miksi minun tarvitsee osoittaa maailmalle, että pärjään, vaikka haluaisin vain hautautua sänkyyn nukkumaan?”

Lue koko postaus tästä.

Sallinko itselleni rakkauden?

” Me kaikki kaipaamme rakkautta, mutta sallimmeko kaikki rakkauden elämäämme? Hyväksymmekö rakkauden, koemmeko ansaitsevamme rakkauden? Sallimmeko kaiken hyvän elämäämme, vai löydämmekö itsemme torjuen sen hyvän, joka edessämme on? Elääkö meissä jokin pieni osa, joka ei koe olevansa kaiken hyvän ja rakkauden arvoinen?”

Lue koko postaus tästä.

Antaudu itsellesi

”Astu rakkauteen. Valitse rakkaus, sillä muuta ei ole. Kaikki muu on vain harhaa, jonka olet elämääsi luonut. Jonka ympäristösi on sinuun istuttanut, antanut sinuun kasvaa ja rönsyillä. Päästä tuosta kaikesta irti ja katso itseäsi. Tunne itsesi, koko sinä. Näe se kauneus, joka olet. Se valo-olento, joka ihosi alla hohkaa. Koe elämä jokaisessa hetkessä täydesti rakkaudesta ja rakkaudessa.”

Lue koko postaus tästä.

Ihania lukuhetkiä ja aivan loistavan säkenöivää joulunaikaa toivottaen,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s