Miten sinä voit tänään?

Mikään ei ole pysyvä, jokainen hetki kaikki elää, kasvaa, laajenee, supistuu, kutistuu, kuolee pois vain syntyäkseen jälleen uudelleen. Vain siirtyäkseen yhdestä olomuodosta toiseen. Elämme jatkuvaa kiertokulkua, todistamme elämän muutoksia vuodenaikojen myötä, silti unohdamme usein oman kiertokulkumme. Unohdamme kunnioittaa, elää ja muokkautua omien vuodenaikojemme mukaan.

Kun olen läsnä itsessäni, kosketuksissa itseeni, olen hyvin tietoinen siitä miten voin, mitä tarvitsen, mitä tunnen, mihin tässä hetkessä pystyn. Maailman mukana eläessäni tuo yhteys helposti haihtuu ja sen sijaan, että toimisin itsestäni käsin toimin ulkopuolisten vaateiden mukaan. Toimin pakolla, koska näin kuuluu tehdä. Liikun miten minulle kerrotaan, että on hyvä. Syön mitä sanotaan olevan terveellistä. Olen jatkuvasti aktiivinen, tehokas, sosiaalinen, iloinen.

Silti kukaan ei ole jatkuvasti mitään, mekin elämme kiertokulkua ja omaa kiertokulkuaan on tärkeä kunnioittaa. On tärkeä olla läsnä, liikkua kehon kanssa, sitä kuunnellen ja kunnioittaen, ei rakasta kehoa vastaan. On tärkeä kuunnella mitä keho tässä hetkessä kaipaa, mikä ravitsee sitä, mikä ravinto on itselle sopiva, juuri tässä ja nyt. On tärkeä pysähtyä kuuntelemaan omaa energiaansa ja toimia energian kanssa, ei sitä vastaan.

Tulee päiviä, jolloin koko minä tunnun sykkivän iloa ja innostusta, jolloin koen, että pystyn mihin vain. Näinä päivinä tuota iloa ja innostusta tulisi seurata, omaa energiaa ja sen voimavaroja kunnioittaa. Tulee myös päiviä, jotka kulkevat kuin sumussa, joina ei jaksaisi mitään, joina väsymys valtaa sekä kehon että mielen. Näinäkin päivinä on tärkeä pysähtyä itsensä äärelle, kunnioittaa sitä, että tänään on omassa kiertokulussa päivä, jona tarvitsee hiljentää. Keventää. Ottaa aikaa ja tilaa itselle, pysähtymiselle, levolle ja uusiutumiselle.

Emme ole jatkuvasti jotakin, olemme alati muuttuvia olentoja. Herkkiä ja voimakkaita koko olemuksessamme. On tärkeä pysähtyä itsensä äärelle, kuunnella itseään, kunnioittaa itseään, toimia itsensä kanssa.

Tänään ennen kuin mietit mitä sinun tarvitsee päivän aikana suorittaa, pysähdy itsesi ääreen, tunnustele omaa energiaasi. Kysy itseltäsi; Miten minä voin tänään ja mihin minä pystyn tänään tällä energiatasolla?

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: