Maailma on kotini

Nojaan Lundin tuomiokirkon viileään kiviseinään kevätauringon paahtaessa paljaille käsivarsilleni. Koko kaupunki on tyhjentynyt viettämään pääsiäistä, minä tulin vasta takaisin. Takaisin suurkaupungin sykkeestä, ihmismassan tarjoamasta anonyymiudesta. Vieraasta kielestä, kulttuurista. Vierailta kaduilta tuttuun pieneen tilaan, hetkelliseen kotiin, tähän hetkeen, jossa on kaikki.

Kävellessäni yksin Barcelonan katuja, tunnustellessani tuon maagisen kaupungin iloa, keveyttä, leikkimielisyyttä mietin paljon yksinoloa. Kuinka sillä ei ole väliä kuljenko kaduilla yksin Barcelonassa, Lundissa, Helsingissä tai Tallinnassa. Viimeisen kuukauden aikana olen kokenut samanlaisen rauhan ja voiman tunteen yksin ollessani jokaisessa näistä neljästä kaupungista. Jonkin syvältä kumpuavan tunteen siitä, että olen kotona itsessäni, ettei läsnäoloni ole riippuvainen paikasta, vaan sydämestäni löydän sen varmuuden ja kodin, jota vuosia olen etsinyt.

Jokaisella paikalla on kuitenkin oma energiansa, jokainen paikka tuntuu erilaiselta, värähtelee hieman erilailla oman energiani kanssa. Helsingin ja Suomen maanläheisyys, syvä yhteys maahan tuntuu minussa toisinaan valtavan raskaalta. Kuin oma hienojakoisuuteni ei oikein asettuisi maan ylitsevuotavaan syleilyyn. Ehkä tämän takia koen Helsingin kauneudestaan ja lempeydestään huolimatta usein vieraana, hieman hitaana ja raskaana.

Tallinna hurmasi minut avoimuudellaan, samoin kuin Barcelona keveydellään, kuin olisin voinut liikkua keveämmin, kuin energiani olisi löytänyt vastineen ympäristöstään. Oloni kevenee, kun vain ajattelen näitä kahta kaupunkia; murtuneen historiansa päälle he ovat ylpeinä rakentaneet jotakin kevyttä ja kaunista, samanaikaisesti herkkää ja vahvaa, soljuvaa ja kiinteää. Ilon pisaroita, keveyttä, taidetta, joka heijastaa kaupungin sielunmaisemaa jokaisen nurkkauksen takana. Meri puhdistaen ja vapauttaen vanhaa, ympäröivä luonto tukien ja luoden vakaan pohjan elolle.

Lundissa tunnen kuinka oma aikani täällä on päättymässä, kuinka kaupunki yhteisesti valmistautuu kesälomaan. Viimeiset rutistukset yliopistossa samanaikaisesti kevätauringon tahtiin tanssimisen kanssa. Tämä nuorekas, vanha kaupunki ihastuttaa minua kauneudellaan, helppoudellaan, antaa minulle hetken aikaa levätä. Pysähtyä. Seurata kukkien puhkeamista loistoonsa, auringon kiertokulkua tässä tasaisessa maassa.

Kevyessä tuulessa kuulen silti maailman jälleen kutsuva, tunnen kuinka jokin vetää minua puoleensa, kuinka kohta on jälleen aika seikkailla ja kokea. Viimeiset säkeet opinnäytetyöhöni ja sitten levitän siipeni, annan tuulen kannatella, seuraan sen kutsua ja omaa sydäntäni. Vapaasti ja villisti, luottaen elämään ja eläen. Eläen ja kokien, täydesti jokaisena hetkenä tässä maailmassa, joka on kotini.

Rakkaudella,
Ida

P.S. Olethan jo tilannut Rakkauskirjeen? Kirje sisältää tarinoita, oivalluksia ja kaikkea muuta rakkaudellista ja ihanaa. Kuukausittaisen rakkauskirjeen saat lisäämällä itsesi rakkauslistalle täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s