Oletko koskaan miettinyt miltä elämäsi näyttäisi ja tuntuisi jos rakastaisit itseäsi ehdoitta? Tämä kysymys pysäytti minut tarkastelemaan, miten kohtelen itseäni ja mitä kaipaan elämässäni. Me kaikki kaipaamme rakkautta, mutta kuinka vapaasti annamme rakkautta itsellemme? Annamme hyvin helposti rakkautta muille, mutta tuon saman rakkauden salliminen itselle ei aina ole yhtä helppoa.
Kirjoitin joitain kuukausia sitten itselleni lapun, jonka asetin näkyvälle paikalle. Lapussa lukee:
Minä ansaitsen rakkautta, kunnioitusta, huomiota ja läsnäoloa.
Koin, että ihmiset ympärilläni, ihmiset, joita tapasin eivät rakastaneet, kunnioittaneet, huomioineet tai olleet läsnä minulle. Olen katsellut tuota lappua monena päivänä ja hetkenä, ihmetellyt salaa miksei mikään ole muuttunut. Kunnes, eräänä aamuna ymmärsin, että kaikki on muuttunut – minä olen muuttunut.
Kirjoitin jonkin aikaa sitten itselleni ylös pienen pieniä läsnäoloharjoituksia, joita olen tehnyt jokainen päivä. Mitä pienimpiä asioita, joihin olen päivittäin kiinnittänyt huomiota. Olen tunnustellut hengitystäni, miltä jalkapohjani tuntuvat maata vasten. Olen tehnyt ruokaa mahdottoman hitaasti, todella keskittyen jokaiseen ainesosaan kerrallaan, ihmetellyt mistä käsissäni oleva ruoka on tullut, missä se on kasvanut, miten se on päätynyt tähän. Olen tutkinut ympäristöäni, todella ottanut aikaa katsoakseni missä olen, huomioinut ympäristöni ja sitä, miten minä olen ympäristössäni. Olenko irrallinen osa vai kuulunko jokaiseen hetkeen.
Hiljalleen ja hieman huomaamatta olen jokainen päivä ollut enemmän läsnä. Enemmän läsnä itsessäni ja maailmassa, enemmän läsnä tässä hetkessä. Enemmän läsnä elämässä, enemmän yhteydessä elämään. Enemmän yhtä elämän ja itseni kanssa.
Mitä enemmän olen läsnä, sitä enemmän olen ymmärtänyt, ettei kyse koskaan ollut niistä ihmisistä, jotka olen kohdannut. Kyse on minusta, vain ja ainoastaan minusta itsestäni. Minä en rakastanut, kunnioittanut, huomioinut tai ollut läsnä itselleni, miten kukaan muukaan olisi voinut olla.
Näiden pienten harjoitusten myötä olen ollut enemmän läsnä itselleni. Tuon läsnäolon kautta olen voinut toimia itseäni kunnioittaen ja rakastaen. Huomioiden itseni ja omat tarpeeni, antaen itselleni kaiken sen ajan, rakkauden ja kunnioituksen, jota niin kovasti olen kaivannut, mutten ole itselleni pysähtynyt antamaan.
Sinä kaunis säihkysielu, muistathan pysähtyä. Pysähtyä itsesi äärelle, olla läsnä itsessäsi ja itsellesi. Sillä sinä ansaitset kaiken rakkauden, kunnioituksen, huomion ja läsnäolon, jonka itsellesi voit antaa. Sinä ansaitset kaiken hyvän elämääsi. Ja ainoastaan sinä pystyt tuon kaiken itsellesi antamaan.
Pysähdyksessä on jotakin taianomaista, jotakin suurenmoista, se avaa meidän silmämme tälle hetkelle ja itsellemme. Se antaa meille tilaa ja aikaa toimia itsestämme käsin, itseämme varten. Sillä me kaikki ansaitsemme sen, että olemme itsellemme läsnä, rakastamme itseämme ehdoitta ja toimimme jokainen hetki itseämme kunnioittaen. Ehdoitta ja suurenmoisella lempeydellä.
Tämän kesän olen nimennyt itserakkauden kesäksi. Kesäksi, jolloin jokainen päivä pyrin valitsemaan itseni, pyrin kunnioittamaan, rakastamaan ja antamaan itselleni aikaa. En ainoastaan ajatusten ja sanojen tasolla vaan konkreettisesti. Pysähtyen jokainen päivä kysymään mitä minä tarvitsen tänään ja sallimaan sen mitä tarvitsen itselleni.
Suurella rakkaudella ja läsnäololla,
Ida
Ida Hedman 
Vastaa