Kuinka päästää irti, luopua vanhasta ja purkaa tunteita

Kuinka paastaa irti luopua vanhasta ja purkaa tunteita

Jotta voisimme liikkua täydesti eteenpäin, on meidän ensin päästettävä irti vanhasta, meidän on laskettava taakkamme alas, jotta voimme kulkea kevyesti eteenpäin.

Irtipäästäminen ja eteenpäin liikkuminen ei kuitenkaan aina ole helppoa ja voi vaatia asioiden kohtaamista yhä uudelleen ja uudelleen. Muistathan ottaa itsellesi tilaa ja aikaa vapauttaa itseäsi vanhasta, muistathan sallia itsellesi sen ajan, jonka tarvitset ja luottaa siihen, että olet kokonainen omana itsenäsi, silloinkin, kun et kanna mennyttäsi mukanasi.

Vuosien varrella olen kirjoittanut useasti luopumisesta, irtipäästämisestä ja tunteiden purkamisesta. Kokosin sinulle kirjoituksia arkistojen kätköistä, jotka auttavat päästämään irti, vapautumaan vanhasta ja purkamaan tunteita.

Luopuminen muutosvoimana: kuinka irtipäästäminen eheyttää ja vie eteenpäin

”Luopuminen on aina prosessi, karuudessaan niin valtavan kaunis. Sen tullessa yllättäen, arvaamatta ja pyytämättä kaikuu mielessä tuskainen miksi – Miksi nyt, miksi näin, miksi minulle? Kysymyksiä, joille surun keskellä on mahdoton nähdä tai hyväksyä vastauksia. Kun luopumista on saanut valmistella, on päällimmäisenä mielessä kiitollisuus. Kiitollisuus kaikesta siitä, mitä on saanut kokea ja kiitollisuus kaikkea uutta kohtaan. Jokaisella solullaan ymmärtää, että kasvu vaatii kuoriutumista – vanhojen suojakuorien murenemista, jotta voi kasvaa suuremmaksi, ottaa enemmän tilaa. Luoda uutta, elää uutta, kokea uutta.” Lue koko teksti.

Vapauta itsesi vanhasta

”Mennyt muovaa meitä, kulkee mukanamme. Mennyt kasvattaa ja opettaa meitä, antaa ja ottaa, niin iloja kuin surujakin. Olemme useita kerroksia kokemuksia, muistoja, hetkiä. Samalla voimme olla täysin puhtaita ja avoimia tässä hetkessä, meidän ei tarvitse kantaa mennyttä mukanamme, voimme vapauttaa sen. Voimme vapauttaa itsemme eilisestä ja astua puhtaina ja läsnäolevina tähän hetkeen.” Lue koko teksti.

Lukkojen purkaminen: Miten päästää irti kaikista niistä tunteista ja kokemuksista, jotka on säilönyt itseensä

”Irtipäästäminen on toisinaan vaikeaa, toisinaan hyvin luonnollista, mutta aina se sisältää purkamista, lukkojen avaamista, jollakin tavalla. Omalla tavalla, joka tuntuu tässä hetkessä hyvältä. Me kaikki joudumme joskus päästämään irti, me kaikki kannamme sisällämme haavoja ja kipeitä kohtia, joista muodostuu lukkoja. Ne ovat täysin sallittuja, ne ovat tärkeä osa meitä ja kun on aika, niille on myös tärkeä sanoa hyvästit.” Lue koko teksti.

Näin purat tunteitasi ja saat energiasi virtaamaan vapaammin

”Kun maailma tuntuu kutistuvan ympärillä, sydän tuntuu puristuvan kasaan, eikä tiedä miten astua eteenpäin, muistathan kääntyä rakkaan kehosi puoleen ja sen avulla ravistella itsesi irti kaikesta siitä, mikä sinua painaa. Annathan itsellesi tilaa fyysisesti purkaa kaikkea sitä, mitä sisälläsi koet.” Lue koko teksti.

Rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: