sielun tarina uudelle vuodelle

Sielun Tarina Uudelle Vuodelle

Tämä on ollut pitkä ja moniulotteinen vuosi, olemme kokeneet paljon, kulkeneet syvälle sisimpäämme. Olemme seisseet valintojen ja muutosten edessä, jokainen omalla tavallamme astuneet vahvemmin omalle sielunpolullemme.

Ennen kaikkea tämä vuosi on ollut vetääntymisen vuosi. Olemme kollektiivisesti kääntyneet sisäänpäin, ottaneet askeleita taaksepäin, irtaantuneet niin ihmisistä ja asioista ympärillämme, sukeltaneet omaan syliimme lepäämään.

Ja tämä sisäänpäin kääntyminen on herättänyt tunteiden myrskyn, pakottanut meidät kohtaamaan itsemme, eikä se aina ole ollut helppoa.

Energia muuttuu, kasvaa, kehittyy ja muotoutuu uudelleen jokainen hetki. Jo nyt ilmassa tuntuu jälleen uusi muutos, kirkkaampi, kevyempi ja samalla vaativampi energia, joka kuljettaa meitä voimakkaasti eteenpäin.

Mikä eilen vielä seisoi paikallaan, lähtee tässä ajassa vauhdilla liikkeelle, kuljemme eteenpäin ja toisinaan tuo eteenpäin kulkeminen näyttäytyy edelleen sisäänpäin kulkemisena.

Ehkä suurin opetus tässä ajassa on ollut salliminen, sen ymmärtäminen, että energia tarvitsee tilaa ja aikaa liikkuakseen.

Seisomme jälleen uuden edessä ja moni uuden ja tuntemattoman kynnyksellä. Olemme tehneet päätöksiä ja valintoja, joiden ensimmäiset vaikutukset näemme vasta tulevina kuukausina – jopa tulevina vuosina.

Muistathan hengittää, rentoutua ja rauhoittua tässä ajassa. Ota tilaa levolle ja eheytymiselle – mitä paremmin voimme yksilöinä, mitä lempeämmin astelemme eteenpäin, sitä helpompaa tämä tuleva aika tulee olemaan.

Jos kaipaat henkilökohtaista katsausta tulevaan vuoteen, kanavoin sinulle ilolla Sielun Tarinan Uudelle Vuodelle.

SIELUN TARINA UUDELLE VUODELLE 2022

Sielun Tarina Uudelle Vuodelle keskittyy vahvasti sielunsuunnitelmaasi ja antaa näkökulmaa siihen, missä kohtaa sinä olet omalla polullasi ja mitä tuleva vuosi sinulle energeettisesti merkitsee.

Sielun Tarinan Uudelle Vuodelle voit tilata itsellesi täyttämällä allaolevan lomakkeen. Sielun Tarinan Uudelle Vuodelle voi tilata aina 31.1.2022 saakka. Kirjoituksen hinta on 60 € ja saat sen seitsemän arkipäivän sisällä tilauksestasi sähköpostiisi.

Tilauksen jälkeen lähetän sinulle henkilökohtaisen vahvistusviestin yhden arkipäivän sisällä sekä maksutiedot.

Jos sinulla on kysymyksiä tai muita mietteitä, ole minuun yhteydessä sähköpostitse: adventuresofloveandlight@gmail.com

Toivotan sinulle lempeän rakkaudellista uutta vuotta!

Valolla ja rakkaudella,
Ida

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s