Tänään Kataloniassa juhlistetaan Sant Jordia – Kirjan ja ruusun päivää, rakkauden päivää, paikallista ystävänpäivää. Sant Jordi on yksi lempipyhistäni Barcelonassa, päivä, jota odotan jokainen vuosi, sillä se kantaa mukanaan niin valtavasti taikaa, yhteyttä ja suunnattomasti rakkautta.
Kadut täyttyvät kirjakojuista, rakennukset koristellaan ruusuin ja melkein kaikilla on ruusu kädessä. Tuntuu kuin koko kaupunki olisi astunut ulos tutkimaan kirjoja ja ostamaan ruusuja – nauttimaan elämästä ja olosta, osoittamaan rakkautta niin kirjoin kuin ruusuin.
Päivä on ihana, kevään merkki, ja muistuttaa minua aina siitä, kuinka paljon rakastan lukemista.

Lukeminen, tarinat ja kirjat ovat pienestä asti olleet minulle tärkeitä. Kirjaan uppoutuminen avannut minulle kenties enemmän kuin mikään muu. Jokainen tarina kantaa sisällään niin paljon: erilaisia maailmoja, energioita, uskoa, toivoa ja seikkailuja. Muistutuksia ihmisyydestä, pakomatkoja muihin maailmoihin, toivoa ja ennen kaikkea inspiraatiota.
Inspiraatiota omaan elämään. Kirjat tuntuvat aina muistuttavan minua maailman mahdollisuuksista, muistuttavan unelmoimaan ja elämään omia unelmia todeksi.
Jokainen tarina kantaa sisällään myös omanlaistaan tunnetta, energiaa, joka välittyy ajan ja paikan ylitse.
Kaikki mitä teemme jättää jälkensä, oma energiamme kietoutuu niihin sanoihin, joita käytämme, tekoihin, joita teemme ja asioihin, joita luomme.
Ja mitä läsnäolevammin jotakin teemme, mitä vahvemmin toimimme sydämestämme käsin, sitä voimakkaampaa tämä energia on.
Saan usein Sielun Tarinoista palautetta siitä, kuinka voimakas energia kirjoituksessa on, kuinka vahvasti se parantaa, avaa, kuinka paljon valoa kirjoitus kantaa mukanaan.
Aina olen yhtä iloinen siitä, että kaikki se valo ja rakkaus, jossa olen läsnä kirjoittaessani myös välittyy vastaanottajalle, että tuo hyvä energia jää elämään ja vaikuttamaan.
Kirjoitan usein siitä, kuinka tärkeää on tehdä asioita itsestä käsin. Auttaessani ihmisiä luomaan omia unelmiaan todeksi, keskustelemme usein siitä, ettei se mitä tekee aina ole pääasia, vaan se miten tekee; mistä käsin, kuinka vahvasti antautuu tekemään omalla tavallaan, tavalla, joka innostaa ja inspiroi itseä, joka tuntuu itselle luonnolliselta ja tärkeältä.
Tässä maailmassa, jossa meitä helposti kannustetaan asettautumaan muottiin, tekemään tietyllä tavalla, jotta menestyisi, unohtaa helposti kuinka tärkeä on hyödyntää omia intohimoja ja vahvuuksia. Kuinka tärkeä on tehdä asioita itsestä käsin, omaa kokonaisuuttaan kunnioittaen, omia unelmia ja sydämentoiveita kuunnellen.

Koska asioita voi tehdä niin mahdottoman monin eri tavoin. Oli kyse meditaation vetämisestä, energiahoidosta tai tulkinnoista, näitä kaikkia voi toteuttaa juuri omalla tavalla. Jollekulle se voi tarkoittaa musiikin luomista, toiselle tanssia tai teatteria. Joku voi työskennellä luonnossa, toinen istua suuressa toimistossa ja kolmas toimia siivoojana – ja silti kaikki voivat omassa työssään, omalla tavallaan käyttää energiaa, välittää energiaa, tuoda tietoisuutta ja informaatiota maailmaan juuri omalla tavallaan.
Tavalla, joka vetää ihmisiä puoleensa. Tavalla, joka jättää pehmeän voimakkaan jäljen. Jäljen, joka avaa, tuo rakkautta, parantaa ja voimistaa elämää ympärillään.
Kun minä kaipaan palautusta ja eheytystä, voimaa ja energiaa, toivoa ja uskoa elämässäni, käännyn usein kirjojen puoleen.
Suosikkejani, kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet minuun eniten, opettaneet valtavasti, jotka olen löytänyt juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, ja joihin aina on ilo palata ovat: Shantaram, Ajan Pyörä, Rakkauden Aikakirja, Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sekä Victoria Erikssonin runot, jotka tuntuvat niin kauniisti sanoittavan maailmaa, ihmisyyttä ja elämää.
Valolla ja rakkaudella,
Ida
Viestejä Valolta
Tilaa rakkauskirje, joka täyttyy viesteistä valolta,
energian voimasta ja lempeistä kanavoinneista.
Ida Hedman
adventuresofloveandlight@gmail.com
Barcelona
ESY8903553Z
Tietosuojaseloste
Toimitus- ja myyntiehdot
Vastaa