Ida Hedman

Olen viime aikoina pysähtynyt usein miettimään elämää, sen lukemattomia kerroksia, omaa itseäni elämässäni ja sitä, kuinka elän elämääni. Pohtinut mitä eläminen on ja miten elämää voi syventää, kuinka lempeämmin antautua ihmisyydelle itsessään ja elämän arvaamattomuudelle ja epävarmuudelle.

Usein niin Sielun Tarinoissa kuin energiahoidoissa nousee muistutus ja kannustus antautua elämälle, hyväksyä elämä sellaisena kuin se on.

Tämä kannustus, lempeä muistutus nostattaa aina ajatuksia ja kysymyksiä, saa pohtimaan mitä antautuminen ja hyväksyminen todella ovat. Ja miksi oma elämä toisinaan on niin vaikea hyväksyä, miksi on niin vaikea antautua itselleen ja sille hetkelle, jota elää?

Ja aina palaan samaan vastaukseen: hallinta luo tunteen turvasta. Elämän epävarmuudessa suunnitelmat tuovat tunteen varmuudesta.

Samanaikaisesti nuo suunnitelmat, jatkuva tarve hallinnalle, ajatuksemme ja odotuksemme elämästä pienentävät elintilaamme, luovat meille sääntöjä, jotka jättävät vähemmän tilaa ihmeille.

Ihminen viettää valtaosan ajastaan mielessään, ajatuksemme ohjaavat elämäämme, luomme suunnitelmia ja toiveita, unelmia ja haaveita, mielipiteitä ja olettamuksia aivan jokainen hetki.

Odotamme jotakin elämältä, itseltämme ja muilta jokainen päivä.

Elämme suunnitelmien mukaan ja meissä nousee epävarmuus ja epämukavuus, kun suunnitelmamme eivät toteudu kuten olemme ajatelleet.

Sisimmästämme nousee voimakas reaktio, kun maailma ei pyöri kuten olimme ajatelleet. Reagoimme koko kehollamme, kun tuntuu, että omat suunnitelmat murenevat ympäriltämme eikä maailmankaikkeus tarjoa meille mitä olemme siltä odottaneet.

Helposti päädymme miettimään, mikä minussa on vikana, kun mikään ei toteudu niin kuin ajattelin ja suunnittelin – miksi en onnistuntu tässä, saanut tätä aikaiseksi.

Odotamme valtavasti niin itseltämme kuin muilta, koko maailmankaikkeudelta. Huomaamattamme ja ajattelemattamme elämme kuin elämä olisi meille jotakin velkaa. Sydäntä puristaa ja nousee ajatus siitä ettei ole elämän arvoinen, jos omat suunnitelmat eivät toteudu. Jos omat toiveet ja unelmat eivät avaudukaan.

Tässä ihmeellisessä, niin luonnollisessa ja ihmismäisessä tilassa, me unohdamme itsemme ja elämän, unohdamme elää itsestämme käsin ja omaa totuuttamme kuunnellen ja kunnioittaen. Sitoudumme niin vahvasti suunnitelmiimme ja ajatuksiimme, että unohdamme pysähtyä kuuntelemaan omaa intuitiotamme, unohdamme pysähtyä tunnustelemaan mitä elämä tässä hetkessä kuiskii meille, kuinka sydämemme sykkii.

Unohdamme pysähtyä näkemään, mitä kaikkea tämä hetki pitää sisällään. Unohdamme astua virtaan ja antaa sen lempeästi kuljettaa meitä eteenpäin.

Vaikeina aikoina suurin apuni on aina ollut hyväksyminen. Elämän ääreen pysähtyminen, elämän selkeästi näkeminen. Omista suunnitelmista ja ajatuksista irrottautuminen, omien linssien puhdistaminen. Irtaantuminen kaikesta siitä, mitä minulta odotetaan ja mitä odotan itseltäni.

Kun päästämme irti omista vaatimuksistamme, ajatuksistamme ja suunnitelmistamme. Kun otamme etäisyyttä ja pysähdymme näkemään kaiken sen, mikä tässä hetkessä on, sydän pääsee sykkimään vapaammin, keho rentoutuu ja yllättäen näemme, että vaikka kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, vaikka kaikki ei olisi niin kuin toivoisimme, on elämä silti tässä.

Me olemme silti tässä, epätäydellisen täydellisinä, kokonaisina ja aktiivisesti elämässä.

Eteenpäin astuminen on helpompaa, kun oma mieli ei kamppaile vastaan. Elämälle antautuminen on helpompaa, kun emme odota jotakin, vaan annamme elämälle tilaa avautua sellaisena kuin se on.

Ja mitä enemmän hyväksymme elämän, olemme siinä ja itsessämme läsnä, sallimme kaiken sen, mikä on, sitä vahvemmin asetumme itseemme. Sitä selkeämmin näemme itsemme ja kaiken sen potentiaalin, joka meissä todella on. Näemme itsemme kokonaisuudessamme, näemme sen kaiken voiman ja energian, joka meissä asuu.

Näemme ja tunnemme mihin kaikkeen pystymme tässä hetkessä, avaudumme vahvemmin itsellemme ja pystymme luomaan omaa totuuttamme todeksi omaa sieluntehtäväämme kunnioittaen, elämää ja sen virtaavuutta kunnioittaen.

Läsnäolo avaa meidät itsellemme, elämälle, auttaa meitä hyväksymään sen, mikä on, auttaa meitä laskeutumaan voimaamme ja kasvamaan ylös kuin puu. Kuin puu, joka elää vahvassa yhteydessä kaikkeen ympärillään, kuin puu, joka elää ja kasvaa luonnonvoimille antautuen. Kauniisti ylös nousten, mutkitellen ja taipuen, kun on tarve. Elämää, sen virtaavuutta ja sen todellisuutta kuunnellen ja kunnioittaen.

Elämän haasteet, elämän ja elämisen arvaamattomuus ja epävarmuus on helpompi kohdata, kun hyväksyy ettei voi suunnitella ja pakottaa elämää. Kun antautuu virran vietäväksi ja näkee kaiken sen, mitä tämä hetki kantaa sisällään. Näkee kaiken sen upean ja kauniin, joka tässäkin hetkessä elää, aivan jokainen hetki, silloinkin, kun tuntuu vaikealta.

Elämä on monikerroksinen myriadi, loputon ja ääretön itsessään, kantaen sisällään niin hyvää kuin huonoa, onnistumisia kuin epäonnistumisia, niin iloa kuin surua.

Tämä kaikki kuuluu ihmisyyteen ja elämään. Siihen kokemukseen, jonka vuoksi olemme syntyneet maan päälle. Mikään kokemus ei ole oikea tai väärä, kaikki kokemukset ovat tarpeellisia, ne kuljettavat meitä vahvemmin itseemme, auttavat meitä avautumaan omalle tehtävällemme, auttavat meitä elämään omaa kokonaisuuttamme kunnioittaen tässä maailmassa.

Itseämme, elämää ja kokonaisuuttamme voimme parhaiten kunnioittaa olemalla läsnä. Olemalla läsnä, antautumalla ja hyväksymällä. Hyväksymällä senkin, että aina asiat eivät mene kuin olimme ajatelleet. Toisinaan kohtaamme haasteita, jotta voisimme kulkea hieman syvemmälle itseemme, syvemmälle elämään ja sen ihmeellisyyteen.

Kaikista kauneinta elämässä ja elämisessä on, että mitä enemmän olemme läsnä, mitä vahvemmin antaudumme elämälle, sitä helpompi meidän on toteuttaa itseämme, tanssia sydämensykkeidemme tahtiin, kellua valtameressä aaltojen kannateltavana.

Mitä enemmän sallimme, mitä enemmän antaudumme, sitä enemmän energiaa meillä on elää, ja tästä hetkestä ja todellisuudesta käsin luoda todeksi asioita, unelmia ja haaveita.

Me jokainen ansaitsemme elää omannäköistämme elämää, elämää, jossa voimme kevyesti virrata maailmankaikkeuden virran mukana, kasvattaen jotakin uutta ja kaunista jokaiseen hetkeen. Elämään jokaisen päivän sinä uutena ihmeenä, joka se on.

Ja kuinka kauniiksi elämämme kasvaakaan, kun emme yritä sitä hallita, vaan annamme siementen levitä tuulen mukana juuri oikeaan paikkaan ja sisäisen puutarhamme kukoistaa ja kukkia villinä ja vapaana.

Margaret Fullerin sanoin: ’minä hyväksyn Universumin’. Hyväksyn itseni maailmankaikkeudessa, itseni ja lahjani, itseni ja voimani, itseni ja elämäni tässä elämän monimuotoisessa ihmeellisyydessä. Hyväksyn maailmankaikkeuden, elämän ja kaiken sen, mikä kussakin hetkessä on.

Valolla ja rakkaudella,
Ida