Toisinaan seuratessamme sydäntämme, kulkiessamme sisäistä ohjaustamme kuunnellen, intuitioomme luottaen päädymme elämäntilanteeseen, jossa kaikki tuntuu menneen väärin. Elämä ei kenties avautunutkaan niin kuin kuvittelimme, emme kokeneet sitä suurta rakkautta, jonka edelleen tunnemme itsessämme tai maailmamme tuntuu musertuneen vastoinkäymisten aaltoon.
Tuossa hetkessä, kun maa jalkojen alla pettää ja löytää itsensä kysymästä miksi, miten näin kävi, kun seurasin sisimpääni?
Ja usein tuo kysymys nostattaa epäilyksen aallon, luottamuksemme hajoaa ja kyseenalaistamme kaiken elämässämme. Usein, kun löydämme itsemme intuition johdattelemana musertuneina, polviltamme maailman myllertäessä ympärillämme, kadotamme luottamuksen itseemme.
Tuossa tilassa, tuossa haavoittuvaisessa ja sekasortoisessa tilassa emme kuitenkaan usein näe elämää ja sen kokonaiskuvaa. Emme pysty sisäistämään, emmekä halua kuulla sanoja, jotka kuitenkin ovat hyvin totta: tämäkin oli tarkoitettu, seuraamalla intuitiotasi avasit jotakin, joka oli tarkoitettu. Tarkoitettu ja tarpeellinen, vaikka se tuntuu mahdottoman vaikealta.

Elämä on kuin suuri joki, alati virtaava verkosto, joka kasvaa, leviää ja haarautuu jokainen hetki. Kuin joki, joka jokainen hetki vaikuttaa siihen ympäristöön, jonka lävitse se virtaa.
Olemme syntyneet elämään ja kokemaan, olemme syntyneet tarkoituksella, jota me jokainen hetki, kukin tavallamme luomme todeksi. Ja kaikki se mitä elämämme aikana kohtaamme on meille tarkoitettua, tarpeellista ja osa suurta suunnitelmaa – tuntui nuo tapahtumat kuinka epäoikeudenmukaisilta tahansa.
Elämme ajassa, jossa odotamme paljon elämältä. Odotamme, että elämä huolehtii meistä ja kannattelee meitä – mitä se tekeekin, muttei aina sillä tavalla, jolla odotamme. Harvoin niin kuin ajattelimme ja suunnittelimme.
Ja tässä lepää elämän kauneus ja kauheus: antautumisessa.
Meitä pyydetään antautumaan sille mikä on, riippumatta siitä mitä se on. Hyväksymään se, että seuraamalla sisimpäämme kuljemme omaa polkuamme juuri niin kuin meidän on tarkoitus, silloinkin kuin se tuntuu vaikealta.
Kaikki kohtaamamme ja kokemamme avaa meissä jotakin, kuljettaa meitä eteenpäin, tekee meidät yhden kokemuksen ja kohtaamisen rikkaammiksi.

Ja useammin kuin tiedostammekaan emme elä ainoastaan omaa sielunsuunnitelmaamme todeksi; elämme myös kollektiivista sielunsuunnitelmaa todeksi. Välillä tapahtumat, kokemukset ja kohtaamiset elämässämme ovat enemmän muita varten kuin itseämme varten.
Sillä aivan kuten elämä tapahtuu meille, me myös tapahdumme elämälle. Me vaikutamme jokainen hetki ympäristöömme, samalla tavalla kuin virtaava joki. Toisinaan olemme musertava voima, joka pakottaa uudelleenrakentamaan, joskus pelastus janoiselle.
Me olemme osa elämää ja sen ihmeellistä kiertokulkua, ja mitä voimakkaammin elämme omaa intuitiotamme kuunnellen, sitä voimakkaammin myös vaikutamme maailmaan ympärillämme. Elämme ainaisen antamisen ja vastaanottamisen ympyrässä, ainaisesti kaikkeen elolliseen koskettaen.
Joten sinä rakkain, jos sinä olet kohdannut vastoinkäymisiä, tuntenut kuinka elämä on hajonnut pieniksi murusiksi, vaikka sinusta tuntui, että toimit oikein. Vaikka seurasit intuitiotasi. Tiedä, tiedä, että teit oikein, kuljit oikeaan suuntaan, laitoit liikkeelle jotakin tarpeellista.
Jotakin, joka kenties näyttäytyy sinulle uutena alkuna, jonka ymmärrät joskus vuosikymmeniä myöhemmin tai josta et koskaan oikein saa kiinni.
Riippumatta siitä mitä koet, riippumatta siitä, kuinka vaikeaa on, muistathan luottaa. Luottaa itseesi ja sisäiseen ääneesi.

Sillä kaksi asiaa voi olla totta samaan aikaan; hyvä ja huono voivat elää rinnakkain, surustakin löytyy ilonpilkahduksia ja sinulla on lupa luottaa ja uskoa epätoivonkin keskellä. Ja sinulla on aina, aina lupa surra ja käsitellä, purkaa kokemaasi, jotta voit astua eteenpäin.
Jotta voit astua siihen uuteen, joka on sinulle tarkoitettu.
Aina asiat eivät ole miltä ne päällepäin näyttävät, joskus se minkä ajattelimme olevan hyvää ja oikein johtaakin johonkin huonoon. Joskus se, mikä näyttää huonolta ja pahalta kantaa itsessään enemmän hyvää kuin osaa ajatellakaan.
Uskalla katsoa pintaa syvemmällä ja luota siihen, että vesi virtaa, virtaa ainaisesti ja vapaana vaikkei se tiedä mihin on matkalla. Luottaen siihen, että maa kannattelee sitä ja, että sille aina löytyy uusi polku, jota seurata jos vanha on tukkeutunut. Polku, joka kuljettaa kohti oikeaa päämäärää – risteyksistä, esteistä ja haaroista huolimatta.
Rakkaudella,
Ida
Viestejä Valolta
Tilaa rakkauskirje, joka täyttyy viesteistä valolta,
energian voimasta ja lempeistä kanavoinneista.
Ida Hedman
adventuresofloveandlight@gmail.com
Barcelona
ESY8903553Z
Tietosuojaseloste
Toimitus- ja myyntiehdot
Vastaa