Ida Hedman

Tämä viikko on täyttynyt taiteesta, luovista sieluista, inspiroivista keskusteluista ja suurista kysymyksistä. Muistutuksista siitä, että jakaminen avartaa ja sanoittamalla sisimpäämme, toiveitamme, unelmiamme tuomme ne maailmaan näkyviksi – annamme niille mahdollisuuden toteutua. Ja siitä, kuinka voimakkaasti elämä tuo luoksemme asioita, kuinka antautuessa vapaalle virralle tuo virta tuo mukanaan ihmeitä.

Ja ihmeiden, niin pienten kuin suurten, takana tuntuu usein seisovan rohkeus. Rohkeus ottaa ensimmäinen askel, rohkeus jakaa, rohkeus luottaa, rohkeus vastaanottaa.

Torstaina seison uudessa taidegalleriassa, vieraiden ihmisten keskellä, kokemassa jotakin uutta. Alun epämukavuuden ja jännityksen jälkeen laitoin puhelimen laukkuun ja valitsin olla läsnä.

Läsnä tuossa tuntemattomassa, läsnä epämukavuudessa, läsnä omassa epävarmuudessani.

Läsnäolo vapautti oloani. Läsnäolo toi luokseni ihmisiä. Pehmeitä, kauniita, avoimia ihmisiä, jotka puhuivat taiteesta, siitä mitä he luovat, miten he luovat. He puhuivat inspiraatiosta, siitä kuinka jokainen luomus aina herättää itsessä jotakin uutta, kannustaa luomaan jotakin omaa. Kuinka inspiraatio tuntuu siltä kuin palaset loksahtaisivat kohdalleen, kuinka uusi alkaa muotoutua silmien edessä – kuinka palava tarve on toteuttaa. Tuoda todeksi se mitä sisältä kumpuaa.

He puhuivat unelmistaan, sanoittivat haaveitaan ja juuri ennen lähtöäni gallerian omistaja kertoi tarvitsevansa apua gallerian kanssa.

Muutamaa päivää myöhemmin löysin itseni jälleen uusien ihmisten seurasta, jälleen taiteilijoiden, unelmoijien, luovien sielujen seurasta. Tunteja keskustelimme luovuudesta, inspiraatiosta, siitä, kuinka elämä itse on inspiraatio. Kuinka luominen kulkee aalloissa, kuinka tärkeä on olla läsnä kokemassa, imeä itseensä kaikki minkä näkee ja kokee. Kuinka luovuutta on ruokittava, kuinka vaikea on luoda mitään tyhjästä. Tyhjänä.

Ja puhuimme luomisen hulluudesta, kuinka luominen vie mennessään, tuntuu koko kehossa, kuinka sanat voivat kuplia koko olemuksessa, siveltimenvedot tanssivan sydämessä – siitä paineesta, koko kehon räjähdysmäisestä tilasta, jota luovuus, inspiraatio ja luominen on.

Puhuimme täyteläisyydestä, yltäkylläisyydestä, läsnäolosta, elämästä ja kokemuksista.

Illan päätteeksi yksi heistä kertoi etsivänsä töitä. Muistin gallerianomistajan, ja kehotin häntä olemaan yhteydessä taidegalleriaan.

En tiedä oliko hän tai mitä tuosta pienestä kehotuksesta, yhteydestä muotoutuu – mutta, nämä kohtaamiset muistuttivat siitä, kuinka koko maailmankaikkeus seisoo tukena, kutoo maagista verkkoa, mahdollisuuksien maailmaa – ja kuinka nuo mahdollisuudet voivat ilmaantua mitä yllättävämpien ja pienten sattumusten kautta, pienten hetkien, ohikiitävien tilanteiden.

Tämä viikko on muistuttanut pienten asioiden taiasta. Kuinka emme koskaan täysin käsitä kuinka vaikutamme maailmaan ja ihmisiin ympärillämme, tai millaisen tapahtumien sarjan laitamme liikkeelle kertomalla tarpeistamme. Jakamalla, pyytämällä, kysymällä.

Tämä aika on muistuttanut siitä, kuinka tärkeä ensimmäinen askel on, kuinka tärkeä on lähteä liikkeelle, kuinka tärkeä on jakaa. Ja kuinka oma sisäinen ääni on aina oikeassa, kuinka luovuus, inspiraatio ja intohimo johdattelevat eteenpäin.

Kuinka ainoastaan antautumalla, elämällä, jakamalla, kokemalla, luomalla voimme todella elää – elää tarkoitustamme todeksi elämän pienten ja suurten seikkailujen lomassa, niiden kautta, niiden kanssa.

Kuinka sinä sanoitat unelmiasi tänään, kuinka jaat ne maailmaan, kuinka avoimesti vastaanotat ne?

Rakkaudella rakkaudesta,
Ida