Miksi välillä on helpompi haaveilla kuin luoda unelmista totta? – Lempeitä askeleita itsesi toteuttamiseen

miksi valilla on helpompi haaveilla kuin luoda unelmista totta lempeita askeleita itsesi toteuttamiseen

Mistä sinä haaveilet?

Kun suljet silmäsi ja mietit toisenlaista elämää, miltä se näyttää?

Unelmoidessasi tulevasta, mitä kaikkea se pitää sisällään?

Mitä yhteistä näissä kaikissa haaveissa ja unelmissa on? Mikä on se punainen lanka, se yksi toistuva asia, jota huomaat kaipaavasi vuodesta toiseen.

Mitä kaipaat, muttet koskaan oikein pääse tekemään, luomaan todeksi?

Et pääse luomaan todeksi, koska elämä tulee tielle, jokin muu polku on järkevämpi, koska ei ole aikaa, resursseja tai mahdollisuuksia. Koska et edes tiedä mistä aloittaisit, mikä olisi ensimmäinen askel. Koska pelottaa ja jännittää.

Koska välillä on helpompi unelmoida, haaveilla kuin lähteä luomaan unelmistaan totta.

Koska välillä se, että eläisimme täydesti unelmiamme, kaikkea itsessämme todeksi, on ihanuudestaan huolimatta pelottavaa. On pelottava ajatus, että olisikin oikeasti kaikkea sitä, mistä on haaveillut.

miksi valilla on helpompi haaveilla kuin luoda unelmista totta lempeita askeleita itsesi toteuttamiseen

Tuo tulevaisuuden minä, tulevaisuuden haave, vaatii töitä, sitoutumista. Siinä elää suuri vastuu, vastuu itseä kohden, vastuu, joka voi tuntua suurenmoiselta vuorelta. Ylitsepääsemättömältä esteeltä.

On helpompi ajatella, että jos asiat olisivat toisin, jossakin toisessa elämässä, jossakin toisessa elämäntilanteessa. Hieman haikaillen, itseä ja omia sydämen toiveita pienentäen.

Pienentäen, koska järki vie voiton. Koska harvat unelmat ovat järkeviä, maailman ihanteisiin sopivia.

Pienentäen, koska ajattelee, etten minä, minä, pysty, osaa tai voi. On parempi olla tässä tutussa ja turvallisessa, tässä voin hyvin, tässä minulla on kaikki mitä tarvitsen.

On. On kaikki, mutta silti jokin puuttuu. Arkea pakenee unelmiin, sydämessä kuiskii pieni toive, säkenöivä valo, joka tänä päivänä pyytää yhä enemmän tulla kuulluksi.

Elämme mielettömässä ajassa, joka on tuonut meidät hyvin voimakkaasti itsemme äärelle, hyvin radikaalisti näyttänyt mitkä asiat tukevat itseä ja mitkä eivät.

Tämä aika pyrkii auttamaan meitä mahdollisimman voimakkaasti toteuttamaan itseämme, seuraamaan sydämemme kuiskauksia, elämään itseämme todeksi.

Elämään koko olemuksellamme, elämään ja olemaan elossa, itseämme toteuttaen, unelmiamme ja haaveitamme todeksi tuoden.

Ja tämä aika on mieletön tilaisuus luoda näistä unelmista totta, voimakkaammin liikkua kohti sitä kenties vielä hieman epämääräistä, vaikkakin voimakasta unelmaa, toivetta, kiinnostuksenkohdetta.

Liikkumaan sitä kohden, jotta voisimme voimakkaammin elää itseämme todeksi. Elää tavalla, joka kaikin puolin heijastaa sisimpäämme, kasvattaa meitä, vie meitä eteenpäin, auttaa meitä virtaamaan vapaina maisemasta toiseen, omaan säkenöivään valtamereemme.

miksi valilla on helpompi haaveilla kuin luoda unelmista totta lempeita askeleita itsesi toteuttamiseen

Oli unelmasi, haaveesi ja mielenkiinnonkohteesi mikä tahansa, kuinka pieni tai suuri tahansa, annathan sille tilaa.

Annathan itsellesi tilaa kuunnella sydäntäsi, seurata sitä, mikä kutsuu. Silloinkin, kun pelottaa, silloinkin, kun jännittää. Silloinkin, kun siinä ei ole mitään järkeä.

Sillä omien unelmien seuraamisessa, niiden toteuttamisessa asuu valtava ilo ja inspiraatio. Täyttymys, joka kasvaa ja laajenee, vaikuttaa omaan oloon ja hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti. Vaikuttaa kaikkiin kohtaamiimme; mitä vahvemmin elämme itseämme todeksi, mitä inspiroituneempina askellamme maailmassa, mitä enemmän olemme innoissamme elämästä jokainen aamu kuin heräämme, sitä enemmän inspiroimme muita. Tuomme iloa ja valoa ja vapaata virtaa maailmaan.

Ja vaikka välillä elämä tuo mukanaan vastoinkäymisiä, vaikka välillä kohtaamme vaikeuksia, vaikka kaikki ei aina onnistuisi – se, se, että yritämme, että antaudumme nauttimaan omasta elämästämme, annamme aikaa niille asioille, jotka ovat meille tärkeitä, tuntuvat omilta, tekee elämästä elämisen ja kokemisen arvoisen.

Tekee elämästä ihmemaan, jossa on voimaa ja virtaa kavuta suurienkin vuorien ylitse.

Me jokainen ansaitsemme elää tässä ihmemaassa, elää inspiroituneina, itseämme toteuttaen ja sisimpäämme todeksi tuoden.

Otathan rohkeasti ensimmäisen askeleen. Ensimmäisen askeleen, vaikket yhtään tiedä mihin se vie ja tiedäthän, että seuratessasi sydäntäsi et voi kulkea väärään suuntaan. Seuratessasi iloa, että voi eksyä polultasi.

Anna ilon ja inspiraation toimia johtotähtinäsi ja tiedä, tiedä, että sinussa on valoa ja voimaa luoda todeksi mitä vain. Virrata vapaana ja valtoimenaan tässä maailmassa, itseäsi ilmentäen, alati kasvaen, unelmiasi toteuttaen, aivan jokainen päivä ja jokainen hetki.

Mihin ilo, inspiraatio ja unelmasi johdattavat sinut tänään?

Valolla & rakkaudella,
Ida

Viestejä Valolta

Tilaa rakkauskirje, joka täyttyy viesteistä valolta,
energian voimasta ja lempeistä kanavoinneista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: