Avainsana: Mahdollisuudet
-
Muistilista sille hetkelle, kun pelko ja jännitys ottavat vallan
Pelko on hurja, kun se ottaa vallan. Voimassaan se voi olla lamaannuttava, tuntua kehossa niin voimakkaana ettei tiedä mitä tekisi, mihin kääntyisi. Sydämen lyödessä vauhdilla rinnassa, leukaluiden kiristyessä ja silmien etsiessä villeinä jotakin reittiä paeta, unohdamme usein: Hengittää. Antaa itsemme palautua tähän hetkeen. Antaa ylikierroksilla käyvälle kehollemme hieman ilmaa, tilaa leukaan, sylin sydämelle. Palauttaa oma…
-
Voiko elämässä saada kaiken? Ajatuksia antautumisesta elämälle ja sen mahdollisuuksille
Oloni on väsynyt, nuutunut. Yhtä kuivahtanut kuin maa ympärilläni, jota vesipisarat eivät ole koskettaneet kuunkiertoon. Leikkaan kiivin eri lailla kuin eilen, hymähtelen sille kuinka pienillä asioilla voimme tehdä muutosta. Kuinka pienillä eleillä voimme muuttaa rutiinejamme, kuinka pienillä ajatuksilla huomioida maailmaa ympärilläni. Keskustelin eilen opettajani kanssa opinnäytetyöstäni, vaikka todellisuudessa minusta tuntuu, että keskustelimme elämästäni. Jäin miettimään…
-
Liikkumisen ilo ja voimaa irtipäästämisestä
Asioiden päättyminen, muutos, eteenpäin kulkeminen herättää usein pelkoa, hämmennystä, halua pitää tiukasti kiinni siitä mikä on tuttua ja turvallista. Samanaikaisesti muutos vie eteenpäin, eteenpäin omalla elämänpolulla ja irti päästäminen vapauttaa, antaa tilaa uudelle ja uusille mahdollisuuksille, seikkailuille ja kokemuksille. Katselen uutta kirkkain silmin, se herättää minussa valtavaa innostusta. Kärsimättömänä sieluna tunnen kuinka koko olemukseni olisi…
-
Uusi aika, mahdollisuuksien aika
On ihmeellistä huomata miten aika vaihtui, kuinka vahvasti energia muuttui vuodenvaihteen tienoilla. Kevennys oli käsin kosketeltavaa jo joulukuussa ja vuodenvaihde tuntui vahvistavan muutosta entisestään. Astuimme hyvin selkeästi uuteen aikaan, erilaiseen energiaan. Kevyempään, mahdollistavaan, luovaan ja eteenpäin vievään aikaan. Uuteen aikaan. Olen miettinyt paljon tulevaa vuotta, suunnitellut ja unelmoinut. Luonut polkuja, jotka vievät vahvemmin omalla tiellä…