Avainsana: Muutos
-
Hetkessä eläminen on seikkailuista suurin
Muistan ajan, jolloin etsin seikkailuja, kuljin uutuudesta toiseen, uusista kokemuksista seuraaviin. Elämä oli mieletöntä, ihanaa, ihmeellistä. Täynnä elinvoimaa, yllätyksiä, itsensä kohtaamista, uusia yhteyksiä ja maailman mysteereihin sukeltamista. Tämä aika opetti minulle läsnäolosta kenties eniten; uutuus, uudet paikat, uudet ihmiset, epävarmuudessa ja tuntemattomuudessa eläminen vaatii läsnäoloa. Vaatii läsnäoloa, mutta näissä tilanteissa läsnäolo tulee hieman kuin itsestään;…
-
2022: Vaihderikas & ravisteleva vuosi täynnä lukemattomia oppeja
Vuosi 2022 on ollut vaihderikas, täynnä yllätyksiä, päätöksiä, uusia alkuja, suuria myllerryksiä. Tämä vuosi on riisunut paljaaksi, palauttanut itseen ja useammin kuin kerran kysynyt; kuka sinä olet, mitä luot maailmaan, mistä käsin elät. Kaikkinensa tämä vuosi on ollut suuri opettaja ja haasteistaan huolimatta valtavan kaunis. Kaunis yksinkertaisella ja paljaalla tavalla. Tämä vuosi on opettanut karsimaan,…
-
Miksi välillä on helpompi haaveilla kuin luoda unelmista totta? – Lempeitä askeleita itsesi toteuttamiseen
Mistä sinä haaveilet? Kun suljet silmäsi ja mietit toisenlaista elämää, miltä se näyttää? Unelmoidessasi tulevasta, mitä kaikkea se pitää sisällään? Mitä yhteistä näissä kaikissa haaveissa ja unelmissa on? Mikä on se punainen lanka, se yksi toistuva asia, jota huomaat kaipaavasi vuodesta toiseen. Mitä kaipaat, muttet koskaan oikein pääse tekemään, luomaan todeksi? Et pääse luomaan todeksi,…
-
Olet syntynyt virtaamaan vapaana, elämään omaa sisimpääsi heijastaen, unelmasta toiseen kulkien
Olet syntynyt virtaamaan vapaana, vapaana ja voimakkaana kuin valtameret, omaa maailmaasi jokainen hetki luoden, itseäsi todeksi tuoden.
-
Maailmankaikkeuksien luomista & unelmien todeksi tuomista
Syksy on täyttynyt upeista Barcelona retriiteistä, lempeistä mentoroinneista kauniiden valosielujen kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen kokonaisia maailmankaikkeuksia. Yhdessä työskentely, ideointi ja oleminen Barcelonassa on ollut mahdottoman antoisaa ja avaavaa. Mitä pienimmistä siemenistä on kasvanut kokonaisia maailmoja, kaukaisista unelmista on tullut käsinkosketeltavia, todellisia kokonaisuuksia. Energialla luominen, itsestä käsin luominen, oman maailman vapauttaminen, on voimakas ja yltäkylläinen…
-
Uuden edessä: ajatuksia pelosta, epäonnistumisesta ja aloittelijana olemisesta
Olen ottanut tavaksi tehdä jotakin uutta jokainen viikko. Tuo uusi voi olla pientä tai suurta, uudessa paikassa käymistä, uuden ruoan kokeilemista, uusien asioiden tekemistä, uusien ihmisten kohtaamista. Tärkeintä on ollut, että se on minulle uutta, jotakin, jota en ennen ole tehnyt, kokeillut tai nähnyt. Olen seissyt uuden edessä monesti elämässäni. Olen kokenut uutta niin uusien…
-
Kuinka tietämättömyys avasi ovia, joista en osannut unelmoidakaan – ajatuksia elämästä ja sen ihmeellisyydestä
On kestänyt hetken asettua takaisin kotiin, tottua uudenlaiseen tapaan elää ja olla. Kuukausien suomessa olon ja Italia-viikon jälkeen yksinolo tuntuu oudolta, hiljaisuus käsinkosketeltavalta kaiken yhdessäolon jälkeen. Ja samanaikaisesti nautin hiljaisuudesta, pysähdyksestä, tilasta hengähtää. Tämä alkuvuosi on muistuttanut minua elämästäni, sen ihmeellisistä käänteistä. Pandemian tuoma hidastaminen ja pysähdys oli tarpeen, mutta samalla se pienensi elintilaa, sulki…
-
Muistatko mitä elämä on? Askel eteenpäin kohti vapaampaa elämää pitkän pysähdyksen jälkeen
Muistatko mitä elämä on? Se on uutta ja ihmeellistä, täynnä kokemuksia ja yllätyksiä, kohtaamisia ja uuteen astumista. Se on heittäytymistä ja antautumista, luomista ja tekemistä, kaikista uusista kokemuksista nauttimista. Se on maailman koluamista, liikettä ja vaihtuvuutta. Se on koti ja turva, töitä ja jakamista. Elämä on luomista, luomista elämisen kautta. Luomista jakamisen kautta. Elämä on…
-
Ajatuksia luovuudesta, tasapainosta & unelmaelämän rakennusaineksista
Istun ja luen uutiskirjeitä syyskuulta 2021. Yli puoli vuotta sen jälkeen, kun ne ovat saapuneet sähköpostiini. Uutiskirjeitä, jotka olen ilokseni löytänyt ja joita normaalisti luen aamuisin tuomaan näkökulmaa, uutta, muistutuksia elämästä. Uutiskirjeitä, jotka täyttyvät kauniista artikkeleista, kirjeistä ja tutkielmista. Loppukesästä 2021 tein jotakin, mitä en ollut tehnyt moneen vuoteen: menin töihin. Arkeni Barcelonassa oli muodostunut…
-
Pystyt mihin vain – luottamus avaa mahdollisuuksien maailman
Minulla on elävä muisto siitä, kun olen pienenä seissyt valoisassa keittiössä tuolin päällä tiskaamassa. Olen leikkinyt saippuakuplilla ja kasannut tiskaamani astiat huuhdeltavaksi; ensin lasi, sen päälle lautanen, jonka päälle, muki, jonka päälle lautanen, kunnes astioista kasvoi korkea kimaltava torni. Jatkoin hehkuvan tornin rakentamista, kunnes isäni käveli pelästyneenä keittiöön. Hän ei uskonut, että tornini pysyisi pystyssä,…
-
Muistutuksia sinulle tähän hetkeen
Hei rakkain säihkysielu, Kokosin sinulle muistutuksia tähän hetkeen, muistutuksia, jotka toivottavasti palauttavat sinut itseesi ja auttavat sinua löytämään takaisin keskukseesi missä tilanteessa tahansa. SINÄ ET OLE YKSIN Kävit läpi mitä tahansa, elit lävitse mitä tahansa, et ole yksin. Et ole yksin silloinkaan, kun tuntuu siltä. Erityisesti tässä ajassa, jossa elämme suurta kollektiivista muutosta, moni käy…
-
Kuinka elää elämää, joka heijastaa omaa sisintä?
Muuttuvassa maailmassa kadotamme helposti itsemme, hukumme asioihin ja aatteisiin, jotka kumpuavat ympäristöstä. Moni kokee olevansa eksynyt, ei tiedä mihin astuisi seuraavaksi, mutta tietää haluavansa astua jonnekin. Moni näkee unelmansa edessään, muttei tiedä miten kulkea tuota unelmaa kohti, kuilu oman sisäisen maailman ja ulkoisen maailman välillä voi toisinaan olla mahdottoman suuri. Jos tässä hetkessä tunnet olevasi…
-
Kuinka päästää irti, luopua vanhasta ja purkaa tunteita
Jotta voisimme liikkua täydesti eteenpäin, on meidän ensin päästettävä irti vanhasta, meidän on laskettava taakkamme alas, jotta voimme kulkea kevyesti eteenpäin. Irtipäästäminen ja eteenpäin liikkuminen ei kuitenkaan aina ole helppoa ja voi vaatia asioiden kohtaamista yhä uudelleen ja uudelleen. Muistathan ottaa itsellesi tilaa ja aikaa vapauttaa itseäsi vanhasta, muistathan sallia itsellesi sen ajan, jonka tarvitset…
-
Etelä-Amerikka: Amazonia
Amazonien rikas sademetsä, sen valloittava luonto ja voimakas energeettinen kokonaisuus toimii eräänlaisena heijasteena ihmiskunnan ja maaplaneetan tilasta. Kaikki, mikä maailmassamme tapahtuu, heijastuu luontoon ja sen tilaan. Amazonit voi nähdä ihmiskunnan peilinä, suurenmoisena kokonaisuutena, joka muistuttaa meitä jokainen hetki siitä, missä kollektiivisesti olemme. Peilin lisäksi Amazonit ovat eräänlainen rauhan ja rakkauden tyyssija, puhdistava elin, joka jokainen…
-
Matka kohti unelmaelämää: Mitä unelmaelämä on ja miten luoda se todeksi?
Unelmaelämä, on jotakin, jota toivon, että me jokainen voisimme elää, jokainen hetki. Mutta, mitä unelmaelämä on ja miten sinne pääsee? Minulle unelmaelämä ei ole se, että kaikki unelmat kävisivät toteen ja, että kaikki olisi jokainen hetki hyvin. Unelmaelämä on minulle aitoutta, aitoa, vapaata ja omaa itseä kunnioittavaa elämää. Elämää, jossa on niin vahvasti ja voimakkaasti…