Avainsana: Oppiminen
-
Kevein askelin eteenpäin: Harjoitus irtipäästämiseen ja hyväksymiseen
Maailman energia tiivistyy ja valmistautuu siihen, että me kollektiivisesti astumme eteenpäin, ylemmäs, korkeammalle, tietoisemmiksi ja lähemmäksi rakkautta. Olemme eläneet läpi suurta muutosta, aikaa, joka on vaatinut sen, että kohtaamme itsemme ja omat haasteemme, että puramme yhden kerroksen pois meidän ja syvimmän rakkauden väliltä. Jotta voisimme vapaasti astua eteenpäin, on tarpeen katsoa hieman taaksepäin, käydä läpi…
-
’Ota vastaan jokainen mahdollisuus, päästä irti jokaisesta pelosta’ ja muita uuden elämäntilanteen oppeja
Viime ajat ovat olleet täynnä suuria muutoksia, niin sisäisiä kuin ulkoisia. Maailma on herätellyt meitä muuttamaan niin tapojamme kuin tottumuksiamme, pyytänyt meitä astumaan eteenpäin, vahvemmin itseemme. Niin suunnattoman moni, jonka olen kohdannut, on kertonut kuinka he ovat astumassa johonkin täysin uuteen, kuinka he parhaillaan elävät muutosta, avautuvat uusille kaupungeille, maille, kodeille, koulutuksille, töille… Kuin olisimme…
-
Suoritatko vai elätkö elämääsi? Ajatuksia siitä, kuinka uteliaisuus auttaa meitä olemaan läsnä
Minulta kysytään usein, miksi opiskelen arabiaa ja mitä aion opintojeni jälkeen tehdä. Vastaan aina, että koen sekä kielen että kulttuurin mahdottoman kiinnostavina, enkä tiedä tulenko tekemään yhtään mitään Arabialla opintojeni jälkeen. Nauttia siitä, että olen saanut kurkistuksen toiseen maailmaan, että olen oppinut jotakin uutta. Tämä vastaus harvoin tyydyttää kysyjää; mutta miten aiot hyödyntää opintosi? kuuluu…