
PALUU ITSEEN
Kuka minä olen muuttuvassa maailmassa?
Elämme alati muuttuvassa maailmassa ja me muutumme maailman mukana. Viimeiset vuodet ovat kantaneet itsessään suuria myllerryksiä, niin sisäisiä kuin ulkoisia, ja me jokainen olemme kokeneet maailman muutokset, alati kasvavan valon sekä energian laajentumisen itsessämme, omissa elämissämme.
Jotta voisimme astua eteenpäin vapaina ja voimakkaina, itseämme ymmärtäen ja omasta totuudestamme käsin, on tärkeä pysähtyä itsen äärelle, on tärkeä pysähtyä kysymään: kuka minä olen tänään? Tänään, tässä uudessa maailmassa ja uudessa minässä.
Heräämme jokainen aamu paitsi uuteen päivään, myös uuteen minuun: olemme yhden päivän kokemuksia rikkaampia, muuttuneita omassa arjessamme, omassa elämässämme. Ja tästä ainaisesta muutoksesta huolimatta elämme helposti kiinni vanhassa, vanhoissa tavoissa ja tottumuksissa, itseämme ja valintojamme kyseenalaistamatta, omia rutiinejamme ehdoitta seuraten.
Tässä ajassa vanhoista ajatus- ja käyttäytymismalleista toimiminen muodostuu rajoitteita. Elämä ei virtaakaan enää kuten ennen ja mikä eilen on toiminut hyvin, ei kenties enää tänään ole itselle oikein. On tärkeää, että tiedostamme kuinka elämässä toimimme ja että tiedostamisen kautta annamme muutokselle tilaa, itsellemme tilaa muuttua, kasvaa, kehittyä ja elää täydesti itsestämme käsin. Siitä itsestä, joka on läsnä tänään, tänä uutena päivänä ja uutena itsensä.
On aika palata itseen, on aika kysyä kuka minä olen tässä muuttuvassa maailmassa ja on aika lempeästi pysähtyä itsen äärelle, antaa itselle tilaa tutustua itseen, olla itselle läsnä.
Tätä varten olen luonut koko kesän yli kestävän verkkokurssin, joka erilaisten kysymysten kautta auttaa sinua laskeutumaan itsesi äärelle ja tutustumaan itseesi juuri sellaisena kuin tänään olet.
Paluu Itseen – Kuka Minä Olen? verkkokurssi johdattaa sinut itsesi äärelle
ASTUU MUKAAN MATKALLE ITSEESI
- Ajankohta: 2.6.-31.8.2025
- Ma, ke & pe: Kirjoitustehtäviä, jotka auttavat sinua laskeutumaan itseesi.
- Sunnuntaisin: Yhteenveto viikon kysymyksistä.
- Sunnuntait 29.6., 27.7. ja 24.8. olen linjoilla chatissa vastaamassa kysymyksiin.
- Hinta: 48 €
- Ilmoittautuminen: Osta kurssi verkkokaupassa.
- Lisätiedot: adventuresofloveandlight@gmail.com
Verkkokurssin aikana saat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sähköpostitse kysymyksen, johon kannustan sinua vastaamaan kirjoittamalla. Kolmesti viikossa pääset sanoittamaan omaa totuuttasi erilaisten kysymysten kautta ja tämän prosessin kautta lempeästi laskeutumaan itseesi, palaamaan ytimeesi, tutustumaan itseesi uudelleen.
Jokainen sunnuntai saat yhteenvedon viikon kysymyksistä ja pääset lempeästi reflektoimaan mitä kaikki kysymykset ovat sinussa herättäneet. Sunnuntait 29.6., 27.7. ja 24.8. olen linjoilla kurssialustan chatissa ja vastaan kaikkiin kysymyksiin, mietteisiin ja tuen sinua matkallasi. Apua saat myös koko kurssin ajan sähköpostitse!
Kurssi alkaa 2.6. ja päättyy 31.8. Kolmen kesäkuukauden aikana tulet pysähtymään itsesi äärelle ja tutkimaan juuriasi, asioita, jotka ovat muovanneet sinua ja elämääsi, tulet pohtimaan mitkä asiat herättävät sinut eloon, tukevat ja ravitsevat sinua. Sukellat selkiyttämään arvojasi, pysähdyt näkemään kuka olet elämässäsi ja ympäristössäsi. Palaat sisäisen lapsesi äärelle ja tutustut omiin kykyihisi ja supervoimiisi. Lempeästi tutkit kuinka kohtaat itsesi ja elämän, miten käsittelet tunteita ja mitkä asiat innostavat ja inspiroivat sinua.
Jokaista kysymästä pohjustan kirjoituksella, joka auttaa sinua laskeutumaan itsesi äärelle ja kirjoittamalla vastaamaan päivän kysymykseen niin, että mahdollisimman syvällisesti pääset tutustumaan itseesi tässä hetkessä, lempeän läsnäolevasti palaamaan itseesi ja omaan kokonaisuutesi.
Kurssi on syväluotaava sukellus itseen, joka toteutuu lempeässä energiassa kesän ylitse antaen sinulle aikaa ja tilaa laskeutua itsesi äärelle.
Ilmoittaudu mukaan matkalle itseen ostamalla kurssi verkkokaupassani. Muutamaa päivää ennen kurssin alkua lähetän sinulle tervetuliaisviestin sekä tarkempaa tietoa kurssialustasta ja kurssin kulusta.
Sydämellisesti tervetuloa mukaan!
Rakkaudella,
Ida

PALAUTETTA KURSSEISTANI
”Kiitos aivan ihanasta kurssista! Aivan uskomatonta minkälainen ero olossa ja energiatasossa!! Yritän jatkaa päivittäisiä pysähdyshetkiä.”
”Upeaa voimakasta sanomaa, kiitos, IDA, vahvistaa ihmeellisesti tahtotilaani.”
”Kiitos Ida tästä kurssista❣️ Tämä osui omaan elämääni kuin tehty ja auttoi sanoittamaan viime vuodesta niitä vaikeampiakin kokemuksia & tuomaan valoa, rakkautta, armollisuutta ja lempeyttä tähän vuoteen ❤️ Kiitos🙏”
”Kiitos Ida ihanasta kurssista. Tapasi kirjoittaa on hyvin kaunis ja se puhuttelee lempeästi ja innostavasti. Joka aamu odotin, että pääsen tekstisi kautta itseni äärelle. Huomasin myös, kuinka vapauttavaa on purkaa tuntojaan kirjoittamalla (sitä aion jatkaa pitkästä aikaa). Olen kurssin myötä pysähtynyt entistä enemmän kaiken äärelle, hengitys on ollut avainasemassa, ja huomaan yhä nopeammin poissaoloni hetkestä ja se tuntuu aina yhtä yllättävältä.
Kurssisi aikana tein useita pieniä ja suurempiakin havaintoja ja sitä myöten muutoksia elämässäni – lisääntyneen läsnäolon myötä.
Olen kiitollinen, että sain osallistua kurssillesi Ida – olet ihana.”

Energia ja energeettinen maailma on ollut minulle tuttu pienestä pitäen. Olen jo vuosia työskennellyt energian parissa, sanoittanut sitä, lukenut sitä ja lempeän avoimesti kuunnellut sen viestejä.
Olen kirjoittanut satoja Sielun Tarinoita, tehnyt lukemattomia energiahoitoja ja järjestänyt erilaisia kursseja, koulutuksia ja valmennuksia, jotka ovat auttaneet monen monia säihkysieluja elämään vahvemmin omannäköistään elämää, omaa sisintään ja kokonaisuuttaan kunnioittaen.
Haluan auttaa sinua elämään omaa unelmaelämääsi, elämää, jossa voit hyvin ja pääset vapaasti toteuttamaan sisintäsi. Toimin aina sinua ja kokonaisuuttasi kuunnellen ja kunnioittaen, lempeästi ja läsnäolevasti vierelläsi kulkien, tukien ja kannustaen sinua eteenpäin omalla polullasi.
Rakkauskirje
Tilaa rakkauskirje, joka täyttyy viesteistä valolta,
energian voimasta ja lempeistä kanavoinneista.
Ida Hedman
Adventures of Love & Light
3014620-3
Tietosuojaseloste
Toimitus- ja myyntiehdot