Asioiden päättyminen, muutos, eteenpäin kulkeminen herättää usein pelkoa, hämmennystä, halua pitää tiukasti kiinni siitä mikä on tuttua ja turvallista. Samanaikaisesti muutos vie eteenpäin, eteenpäin omalla elämänpolulla ja irti päästäminen vapauttaa, antaa tilaa uudelle ja uusille mahdollisuuksille, seikkailuille ja kokemuksille.
Katselen uutta kirkkain silmin, se herättää minussa valtavaa innostusta. Kärsimättömänä sieluna tunnen kuinka koko olemukseni olisi jo valmis kirmaamaan eteenpäin, astumaan uuteen ja tuntemattomaan. Tuntemattomuus tuntuu jossakin sieluni sopukassa hieman pelottavalta, toisinaan päähäni nousee epävarmuuden pilvi, kysymysten tulva. Kysymysten, joille ei ole vastauksia. Tuo pelko ja epävarmuus kuitenkin hyvin nopeasti hautautuu luottamuksen alle. Koko sieluni tuntuu tanssivan riemusta, kuin olisin katkaisemassa ne viimeiset kahleet, jotka ovat pitäneet minua kiinni. Paikallaan.
Ja paikallaolo ei enää ole vaihtoehto. Liikkuminen tuntuu oikealta, saa elämän virtaamaan vauhdilla suonissani. Liikkuminen eteenpäin, askellen maailmankaikkeuden tanssin tahtiin, oman sydämeni rytmiä seuraten. Tällä kertaa tietämättömyys ja epämääräisyys ei ensisijaisesti herätä pelkoa, päinvastoin; tietämättömyys tulevasta herättää suunnatonta riemua. Riemua siitä, että kaikki on mahdollista.
Riemua siitä, että tässä uudessa mahdollisuuksien maailmassa askel on kevyt, minut ympäröi suuri tuki ja turva, kuljen vakaalla pohjalla, voimakkaana ja selkeänä omassa itsessäni. Luottaen siihen, että riippumatta siitä, mitä matkallani kohtaan jalkani kantavat ja tarpeen tullen siipeni minua lennättävät.
On voimaannuttavaa löytää luottamus itsestään, voima itsestään. On voimaannuttavaa sallia kaikki itselleen ja ehkä kaikista voimaannuttavinta on olla vastuussa omasta itsestään; minä olen vastuussa siitä, miten voin, miten elän, miten elämän koen. Silloinkin kun en ulkopuolisiin asioihin pysty vaikuttamaan, varsinkin silloin kun maailma riepottelee minua myrskytuulissaan. Minussa on kaikki se voima ja rakkaus, jota elämässäni tarvitsen.
Niin usein jaamme voimaamme ulkopuolellemme, oikein tyrkytämme sitä milloin ihmisiin ja yhteiskuntaan, milloin uskontoihin ja aatteisiin. Etsimme vastauksia, tukea, turvaa ja rakkautta ulkopuoleltamme, kuin olisimme täysin unohtaneet itsemme. Täysin unohtaneet oman totuutemme, oman voimamme, oman rakkautemme. Mutta, sinä hetkenä, kun alamme ruokkimaan omaa itseämme, kun opettelemme rakastamaan itseämme, luottamaan itseemme. Sinä hetkenä, kun hellimme itsemme rakkaudellamme puhki, jokin muuttuu. Me muutumme, palaamme juurillemme ja löydämme oman elinvoimamme.
Omasta voimasta, omasta sydämestä, rakkauden kautta eläminen mahdollistaa kaiken, se mahdollistaa yltäkylläisyyden, ilon, unelmat. Se mahdollistaa aitoutta, luottamusta ja vahvuutta kaikessa herkkyydessään. Se mahdollistaa kaikkien maskien pudottamisen, puhtaana, alastomana, omana itsenä seisomisen maailman edessä, ennennäkemättömän herkkyyden. Ja juuri tuossa herkkyydessä, raakuudessa, avoimuudessa asustaa suurin voima: rakkaus ja luottamus itseä kohtaan, ja kun rakastamme ja luotamme itseemme, rakastamme ja luotamme myös maailmaan.
Uskalletaan siis kurkistaa omaan sydämeemme. Uskalletaan olla niin valtavan vahvoja, että olemme lempeitä – niin itsessämme kuin maailmassa. Sinussa on kaikki se voima ja rakkaus, jota etsit. Uskalla vain luottaa itseesi ja näe kuinka maailmasi muuttuu. Näe minkälainen mahdollisuuksien ja rakkauden maailma aukenee, kun astut itseesi, omaan voimaasi, rakkauteesi.
Rakkaudella,
Ida
Ida Hedman 
Jätä kommentti