Ida Hedman

Toisinaan on mahdottoman vaikea pysähtyä olemaan läsnä, sillä hiljaisuudessa kaikuu kaikki se minkä olemme painaneet alas. Hidastaessamme tunteemme saavuttavat meidät ja hiljentyessämme kuulemme sen kivun, jota emme ole suostuneet kuuntelemaan. Kuulemme, kuinka pyydämme itse itseämme parantumaan, mutta emme millään tahtoisi jäädä, avata itseämme omille haavoillemme, antaa niille tilaa näkyä, jotta ne myös pääsisivät paranemaan.

Pelko kaikesta siitä, mitä sisältämme kumpuaa, kun pysähdymme voi olla lamaannuttavaa. Tunteet tuntua niin epämukavilta, että ihoa kiristää ja hengitys lakkaa virtaamasta tasaisesti. Kuin koko keho olisi tulessa ja pelkäämme palavamme tuon tulen mukana. Pelkäämme hajoavamme taakan alla, särkyvän kivusta. Ja niin sysäämme tunteemme entistä syvemmälle, keksimme jonkin harhautuksen, jottei meidän tässä hetkessä niistä tarvitsisi kohdata.

Vaatii valtavaa rohkeutta olla läsnä, todella olla läsnä ja antaa itsensä tuntea kaiken sen, mitä sisällä kuplii. Vaatii valtavan paljon rohkeutta kohdata itsensä ja suurenmoista luottamusta uskaltaa kohdata omat kipupisteensä. Mutta, tuo kohtaaminen on kaiken uskalluksen, rohkeuden ja luottamuksen arvoinen, sillä tuo kohtaaminen parantaa. Parantaa ja keventää, päästää irti taakoista, joita olemme selällämme kantaneet. Vapauttaa meidät siitä kivusta, jonka olemme itseemme sulkeneet.

Istu rohkeasti alas ja ole läsnä, anna ihosi kiristää, kehosi roihahtaa tuleen, hengityksesi salpautua. Anna itsesi tuntea ja kokea kaikki itsessäsi, anna itsesi palaa poroksi, hienojakoiseksi tuhkaksi. Anna itsesi surra, estoitta. Anna kyyneleiden virrata, puhdistaa sinut kaikesta siitä, mikä on jäänyt sinua myrkyttämään. Anna itsellesi lupa tuntea ja olla läsnä tunteillesi, olivat ne kuinka epämukavia tahansa. Anna epämukavuudelle tilaa, salli se samalla lailla kuin sallit itsellesi mukavuuden. Salli surusi, niin huomaat kuinka ilosikin kasvaa, salli kaikki itsessäsi; niin pohjaton pimeys kuin loputon valo.

Olemme kaikkea, olemme molemmat, niin pimeys kuin valo ja ansaitsemme sen, että hyväksymme kaiken itsessämme, niin hyvän kuin huonon. Vain näin voimme löytää tasapainon, keveyden olemuksessamme. Ainoastaan olemalla läsnä, voimme todella olla itsessämme ja tämä vaatii myös täyden itsensä kohtaamisen, niin hyvän kuin huonon lävitse elämisen. Niin kyyneleet kuin naurun, niin vihlaisevan kivun kuin suunnattoman nautinnon. Epämukavuuden kuin mukavuudenkin.

Vaikka se tuntuisi vaikealta, rakasta itseäsi niin suunnattomasti, että sallit itsellesi läsnäolon. Luota siihen, että olet tarpeeksi vahva kokeaksesi kaiken, mitä sisälläsi on. Vaikka se tuntuu vaikealta ja epämukavalta, pysähdy, ole läsnä, anna itsesi tuntea. Anna itsesi istua kipujesi kanssa, tunnustele niitä, rakasta niitä, hyväksy ne. Anna tilaa kaikelle sille mitä tunnet ja koet, ja päästä sitten irti. Ole läsnä, kunnes olet valmis luopumaan.

Tuntui läsnäolo kuinka vaikealta tahansa, on se sen arvoista. Kivun toisella puolella odottaa keveys, epämukavuuden takana vapaus. Kokemus on vain hetkellinen, se ei jää sinuun elämään ja tiedä, että olet suunnattoman vahva ja voimakas, pystyt kohtaamaan mitä vain. Hengitä syvään ja anna itsesi tuntea tämä hetki. Rakkaudella. Lempeydellä. Luottamuksella. Itseäsi kohtaan ja itseäsi varten, löydä itsesi tästä hetkestä ja salli itsellesi tämä hetki. Salli itsellesi läsnäolo, jokainen hetki. Hiljalleen huomaat, kuinka olosi kevenee, kuinka kaikki mennyt on sinusta irtautunut ja olet todella läsnä. Itsessäsi. Tässä ja nyt.

Rakkaudella,
Ida