Ida Hedman

Meissä varmaan jokaisessa on luontainen taipumus miellyttää toisia, tulla hyväksytyksi. Luontainen pelko tulla hylätyksi, jäädä ryhmän ulkopuolelle.

Mitä herkempiä olemme, sitä herkemmin aistimme muiden tuntemukset ja tarpeet, ja hyvin automaattisesti lähdemme toimimaan niistä käsin. Miellyttämään ja auttamaan ihmisiä ympärillämme, usein unohtaen itsemme. Unohtaen omat tarpeemme.

Meissä jokaisessa on sisäänrakennetut antennit, joiden kautta tunnustelemme maailmaa ympärillämme. Tunnustelemme ihmisiä ja tilanteita ympärillämme.

Hyvin herkästi antennimme kertovat miten kussakin tilanteessa tulisi toimia ja hyvin helposti liikumme omasta keskuksestamme itsemme ulkopuolelle. Toimimme yllättävän usein toisista käsin, toisten tarpeita ja odotuksia kuunnellen, unohtaen itsemme.

Itsensä ulkopuolelta toimiminen tuntuu stressinä ja väsymyksenä, se voi purkautua ärtymyksenä, tuntua riittämättömyydeltä. Olo ei ole kotoisa, tuntuu kuin emme eläisi itseämme varten, vaan muita varten.

Tuntuu kuin olisimme eksyneet maailmaan, emmekä enää tiedä mitä haluamme, mitä tarvitsemme ja mitä voisimme tehdä, jotta voisimme hyvin.

Emme tiedä miten toimia itsestämme käsin. Emme tiedä miten toimia itseämme kuunnellen ja silti niin, ettei meitä hylätä. Ettei ihmiset ympäriltämme katoa, kun päätämmekin huolehtia ensin itsestämme.

Minulta kysytään usein, miten ihmiset ympärilläni ovat reagoineet, kun olen niin vahvasti päättänyt kulkea omaa polkuani. Olenko menettänyt ihmisiä elämässäni, kun en enää ole sopinut heidän muottiinsa?

Kyllä olen. Olen menettänyt hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta hyväksy sitä tapaa, jolla elän elämääni. Sydämeni seuraaminen on kuitenkin tuonut minulle paljon enemmän kuin mitä se on ottanut.

Oman sydämen äänen seuraaminen tuo aina enemmän kuin mitä se ottaa. Se tuo rauhaa, rauhaa itseen ja olemassaoloon.

Tuntee olevansa kotona, kun toimii täydesti omaa itseään kuunnellen ja kunnioittaen.

Ja tuo rauha, se voima, joka kumpuaa, kun tietää elävänsä täydesti sellaista elämää, joka heijastaa itseään, se vetää puoleensa samankaltaisuutta. Se vetää puoleensa niitä ihmisiä, tilanteita, mahdollisuuksia ja asioita, jotka värähtelevät samalla taajuudella. Jotka tukevat itseä.

Hiljalleen maailma alkaa fyysisesti heijastamaan sitä, minkä itsessäsi koet ja mitä vahvemmin toimit sydämestäsi, sitä vahvemmin sydämesi toiveet heijastuvat maailmaan.

Jokainen meistä voi palata itseensä, omaan keskukseensa. Jokainen meistä voi toimia sydämestämme käsin, vaikka tuntuisikin siltä, ettei oikein tiedä mitä sydän sanoo. Ei tiedä ja tunnista mikä on omaa. Sydämen ääni vahvistuu mitä enemmän tilaa sille annamme. Mitä enemmän tilaa annamme itsellemme.

Omaan keskukseen löytää helpoiten takaisin läsnäolon kautta, pysähtymisen avulla. Kun jokainen hetki pysähtyy tunnustelemaan, miltä tämä tuntuu minussa, miltä tämä tuntuu kehossani, sitä alkaa hiljalleen huomaamaan mikä tukee itseä ja mikä ei. Mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.

Pienet harjoitukset, pienet pysähdykset ja hetkelliset havahtumiset ovat avain itseemme, läsnäoloon itsessämme ja sitä myötä läsnäoloon maailmassa omana itsenämme.

Sillä me olemme kaikki oman elämämme suunnannäyttäjiä, taiteilijoita ja arkkitehtejä. Luodaan omasta elämästämme juuri sellainen taideteos, josta me pidämme. Jota me rakastamme – syvästi, antaumuksella ja ehdoitta.

Rakkaudella,
Ida