Ida Hedman

Itsensä rakastaminen on kuin sade, joka lempeästi ravitsee sitä elämää, johon se koskettaa.

Itsensä rakastaminen on siemenen istuttamista, se on pehmeästä mullasta ylösnousemista ja kukkimista lempeässä kevätauringossa.

Se on auringossa paistattelemista ja taikahippusten tarjoamista maailmalle, taikahippusten, jotka leviävät maahan vierellesi, sukeltavat syvälle multaan ja kasvavat upeiksi kukkasiksi.

Itsensä rakastaminen on pehmeyttä, se on lempeyttä, se on oman kupin täyttämistä niin, että siitä riittää juomista muillekin.

Itsensä rakastaminen on avautumista ja antautumista. Se on hyväksymistä ja omiin silmiin katsomista, kunnes voi katsoa toista ja nähdä hänet.

Itsensä rakastaminen on jokaisen askeleen rakastamista.

Se on ruohonkorsien kutittelua paljaita jalkoja vasten, se on auringon tanssi iholla, se on aaltojen lyömistä rantaan.

Itsensä rakastaminen on elämistä, täydesti. Se on jokaiseen hengenvetoon syventymistä ja elämän täyttämistä valolla.

Itsensä rakastaminen on keveyttä, se on pilvilinnojen rakentamista ja tikkaiden pudottamista alas, jotta toinen voi istua vierelläsi, nauttien elämän pehmeydestä ja alati virtaavasta rakkaudesta.

Itsensä rakastaminen on raskautta, se on juurtumista, täydesti omaan voimaan astumista. Se on syysmyrskyssä seisova ikivanha puu, joka natisee, tanssii tuulen mukana, muttei koskaan kaadu.

Itsensä rakastaminen on elämää. Täyttä elämää. Rakkaudellista elämää. Kukkivaa elämää.

Ja jokainen rakkaudellinen teko istuttaa uuden rakkauden siemenen, joka jonain päivänä tulee kukkimaan suurenmoisena rakkauden puutarhana.

Itsensä rakastaminen ei ole itsekästä, se on ennen kaikkea jakamista. Rakkauden jakamista, rakkauden, joka jokainen hetki virtaa valtoimenaan sinussa ja sinusta.

Miten sinä rakastat itseäsi tänään, kuinka sinä ravitset maailmaa rakkaudellasi tänään?

Rakkaudella rakkaudesta,
Ida