Ida Hedman

Muistan ajan, jolloin etsin seikkailuja, kuljin uutuudesta toiseen, uusista kokemuksista seuraaviin. Elämä oli mieletöntä, ihanaa, ihmeellistä. Täynnä elinvoimaa, yllätyksiä, itsensä kohtaamista, uusia yhteyksiä ja maailman mysteereihin sukeltamista.

Tämä aika opetti minulle läsnäolosta kenties eniten; uutuus, uudet paikat, uudet ihmiset, epävarmuudessa ja tuntemattomuudessa eläminen vaatii läsnäoloa.

Vaatii läsnäoloa, mutta näissä tilanteissa läsnäolo tulee hieman kuin itsestään; kun kaikki on uutta ja ihmeellistä uppoutuu täydesti tutkimaan kaikkea sitä mitä ympärillä on, näkee elämän sellaisenaan, tästä hetkestä käsin, uteliaana, jalat tukevasti maassa.

Ja nuo seikkailuntäyteiset, ihmeelliset hetket, joista muodostui vuosia, auttoivat minua tuomaan seikkailun myös arkeen. Kaikkeen elämään. Myös siihen tuttuun ja turvalliseen.

Monesti etsimme kokemuksia toisen jälkeen, haluamme kokea jotakin ihmeellistä, jotakin herättävää, jotakin, joka saa meidät tuntemaan itsemme eläviksi.

Todella eläviksi. Innostuneiksi jokaisesta uudesta aamusta, jokaisesta uudesta päivästä.

Etsiessämme uutuutta, adrenaliinin pistoksia ja seikkailuja, haaveillessamme seuraavasta matkasta tai innostavasta jutusta, unohdamme, ettei elämä ympärillämme tässäkään hetkessä ole yhtään sen tylsempää kuin matkalla, uudessa ja tuntemattomassa.

Elämä ympärillämme on aina uutuutta, tuntemattomuutta, mahdollisuuksia ja seikkailuja täynnä.

Aina.

Me sen sijaan emme aina ole läsnä, silmämme eivät aina ole auki, emme aina näe elämää tässä, elä elämää tästä hetkestä käsin.

Tottuessamme johonkin antaudumme rutiineille, katoamme mieleemme, ajatuksiin, tehtävälistoihin ja kiireeseen. Uutuudenviehätys katoaa yllättävän nopeasti – tuo utelias tila, jossa maailma on suuri mysteeri, kaikkoaa, kun totumme ympäristöömme.

Me totumme, kuvittelemme kaiken olevan samaa kuin aina ennenkin, vaikkei se ole.

Niin me kuin maailma ympärillämme muuttuu jokainen hetki. Aivan jokainen hetki olemme uudenlaisia, yhden hetken kokemuksen rikkaampia kuin aikaisemmin.

Elämä ympärillämme muuttuu jatkuvasti, elämä ympärillämme on elossa aivan jokainen hetki.

Ja jos olemme läsnä. Läsnä itsessämme. Läsnä elämässämme. Läsnä tässä hetkessä. Näemme tuon muutoksen. Näemme elämän ja sen ihmeellisyyden. Löydämme seikkailun, uutuuden, ihmeellisyyden aivan jokaisesta hetkestä.

Läsnäolo herättää eloon. Eloon hyvin syvällisellä tavalla. Maadoittaen, tuoden rauhaa ja varmuutta jokaiseen hetkeen. Ja tuosta rauhasta ja varmuudesta voimme hyvin vapaasti seikkailla, uteliaasti tutkia sitä maailmaa, jossa elämme. Itseämme siinä elämässä, jossa elämme. Tuosta varmuudesta käsin voimme täydesti elää. Olla elossa.

Ja mitä vahvemmin olemme läsnä, sitä voimakkaammin myös aistimme omat olotilamme, tunnistamme, kun jokin kutsuu. Kuinka jokin paikka vetää puoleensa, kuinka parvekkeella kukkiva kukka tuo meille iloa, kuinka valo tanssii kaupungin seinillä auringon laskiessa, kuinka jokin ohikulkija tuntuu tutulta tai kuinka tuntuu, että nyt – nyt on aika mennä johonkin, tehdä jotakin, luoda jotakin.

Läsnäolo avaa meitä elämälle, avaa meitä itsellemme, tuo meidät takaisin voimaamme ja auttaa meitä elämään autenttisesti itseämme kuunnellen, sydäntämme seuraten.

Miksi elää mitenkään muuten? Miksi hukkua ajatuksiin, kadottaa arvokkaita hetkiä huomaamattomuudelle? Miksi elää mitenkään muuten kuin läsnäollen, täydesti elossa, seikkaillen ja omaa sydäntään seuraten?

Valolla & rakkaudella,
Ida