Elämme murrosvaiheessa, välitilassa, uuden ja vanhan välillä. Niin uskomattoman moni, jonka olen kohdannut kertoo kuinka kaikki on kadonnut ympäriltä. Kuinka ei enää ole mitään mistä pitää kiinni, vanha on rapistunut pois, mutta uusi ei ole vielä muotoutunut. Tilasta, jossa emme näe maata jalkojemme alla ja silti meidän tarvitsisi koko sydämellämme luottaa siihen, että siinä se on, vahvana ja tukevana, meitä kannattelemassa.
Eräänlainen perusturva tuntuu poistuneen ja tässä tilassa on toisinaan niin sydäntä raastavaa olla. Juuri kun kuvittelee voivansa hengähtää, kun ääriviivat ympärillä hieman tarkentuvat, ne pyyhkäistään pois ja kuljemme vielä hieman syvemmälle tuntemattomaan. Puramme vielä yhden kerroksen itsestämme pois. Hieman vahvemmin vielä maailmankaikkeus meitä ravistelee.
Ravistelee niin, että kaikki palaset putoaisivat pois. Kuorii, särkee ja rikkoo niin, että jokainen kerrostuma, jonka olemme herkän sydämemme ympärille valaneet putoaisi pois. Niin, että kaikki maskit putoaisivat ja seisoisimme maailmassa paljaina, omina itsenämme. Sydän edellä, loistaen kuin ne kirkkaat auringot, jotka olemme.
Näetkö kuinka valosi hohkaa säröjen takaa, kuinka se valaisee kaiken sen, mikä on seissyt sen tiellä. Kuinka se jokainen hetki pyrkii osoittamaan, mikä on puhdasta, tarpeellista ja aitoa. Kuinka se jokainen hetki polttaa kaiken muun pois, kaiken ulkopuolisen, tarpeettoman ja raskaan poroksi.
Ja tuo tuli sattuu, se kirpaisee. Tarpeellisuudestaan huolimatta se kirvoittaa kyyneleet silmiin ja saa toivomaan, että pian helpottaisi. Pian olisimme jo perillä. Pian olisimme jo valmiita sille, mikä odottaa.
Rakas kanssasisareni ja -veljeni, joka elät tätä samaa prosessia, joka sielusi sopukoissa tunnet, ettet enää jaksaisi, vaikka tiedät kaiken tämän olevan tarpeellista.
Tiedä, että olet paljon vahvempi kuin uskotkaan.
Tiedä, että valosi valaisee tämän maailman tavalla,
joka vie meitä valovuosia eteenpäin.
Tiedä, että rakkautesi on suunnaton
ja että jokainen hetki voit rakastaa
niin itsesi kuin maailman ehjäksi.
Tiedä, että jokainen irtoava palanen
antaa sinulle enemmän tilaa olla oma itsesi,
antaa sinulle enemmän tilaa hohtaa rakkaudellista valoasi.
Tiedä, että koko maailmankaikkeus juhlistaa
kehitystäsi ja seisoo tukenasi jokainen hetki.
Ja tiedä, sinä kaunis valonlapsi, että teet uskomatonta työtä. Raskasta ja korventavaa, olet mahdottoman vahva, tulinen elämänvoima. Älä koskaan pienennä tai peittele itseäsi, älä vaadi itseltäsi yhtään mitään lisää tässä hetkessä. Anna itsesi levätä, eheytyä ja palautua. Anna luonnon hemmotella sinua, meren viilentää ja tuulen puhdistaa. Ole ylpeä itsestäsi ja siitä suunnattomasta matkasta, jonka olet kulkenut ja jota edelleen kuljet.
Ja muista ettet ole yksin. Et koskaan ole yksin. Olet rakastettu ja olet turvassa. Sinä upeus, meitä on satoja muita, jotka kokevat samaa. Jaa sielunmaisemaasi, kerro kokemaasi ja pian näet kuinka valomme yhdistyvät roihuavaksi tuleksi. Kuinka annamme voimaa toisillemme ja kuinka suuri voima jakamisella on – yhdessä olemme enemmän ja yhdessä pystymme enempään.
Rakkaudella,
Ida
Ida Hedman 
Jätä kommentti