Ida Hedman

Toisinaan meidän on päästettävä irti yllättäen, valmistautumatta. Ilman varoitusta osata luopua, olla tarpeeksi vahvoja ja rohkeita luottamaan siihen, että elämä jatkuu irtipäästämisestä, menettämäisestä huolimatta.

Toisinaan taas meillä on ollut aikaa valmistautua, tunnustella, tuntea ja päästää irti – tiedostaen, rauhassa ja osissa. Omalla aikataululla, itse valiten luopua.

Luopuminen on aina prosessi, karuudessaan niin valtavan kaunis. Sen tullessa yllättäen, arvaamatta ja pyytämättä kaikuu mielessä tuskainen miksi – Miksi nyt, miksi näin, miksi minulle?

Kysymyksiä, joille surun keskellä on mahdoton nähdä tai hyväksyä vastauksia. Kun luopumista on saanut valmistella, on päällimmäisenä mielessä kiitollisuus.

Kiitollisuus kaikesta siitä, mitä on saanut kokea ja kiitollisuus kaikkea uutta kohtaan. Jokaisella solullaan ymmärtää, että kasvu vaatii kuoriutumista – vanhojen suojakuorien murenemista, jotta voi kasvaa suuremmaksi, ottaa enemmän tilaa. Luoda uutta, elää uutta, kokea uutta.

Sillä toisinaan hyvästit ovat kaikessa surullisuudessaan kauniita. Kauniita tapahtumia, jolloin voi samanaikaisesti tuntea surua siitä, mikä on ollut, siitä mitä ei enää ole ja valtavaa iloa ja kiitollisuutta kaikesta mitä on saanut kokea.

Hyvästit voivat olla kävelyjä muistojen maailmaan ja sen hyväksymistä, että aika on muuttunut.

Kukkakimppujen asettamista keskelle pöytää, puistonpenkillä istumista ja tuntemista, kaiken sen tuntemista, minkä hyvästit nostavat pintaan. Kaiken hyväksymistä, kunnioittamista, sen juhlistamista, että on saanut elää ja kokea jälleen jotakin suunnatonta.

Kiittämistä kaikesta siitä, mitä elämä on tarjonnut ja näiden kauniiden muistojen tukemana ja siivittämänä eteenpäin astumista. Kasvamista. Uuden kokemista.

Luopuminen ei tarkoita unohtamista. Se tarkoittaa muistamista. Kaiken sen muistamista, mikä kokonaisuudessamme olemme.

Luopuminen on energian kutsumista takaisin, itseen, kaikella rakkaudella ja kokemuksella höystettynä.

Luopuminen on tilan ottamista, itselle, tälle hetkelle. Emme voi olla läsnä, jos elämme menneessä. Emme voi olla läsnä, jos pakoilemme mennyttä. Luopuminen on sallimista, kaiken sen sallimista mikä on ollut. Luopuminen on antautumista. Antautumista kaikelle sille, mikä tässä hetkessä on.

Kokonaisuudessaan, unohtamatta, kiitollisuudella ja kunnioituksella jokaisen hetken elämistä. Koko itsen, oman kokonaisuuden elämistä, ehdoitta ja rakkaudella, uusiutuvana ja luovana olentona, täynnä rakkautta ja valoa.

Luopuminen on suurta rakkautta itseä kohtaan, tilan antamista kasvulle ja rohkeutta kulkea omaa polkua, sydämestään käsin.

Luopuminen on eteenpäin vievä voimavara, pitkä prosessi, joka hajottaa sinut, jotta voisit laajentua hieman lisää.

Annathan luopumiselle tilaa ja aikaa, kunnioitathan itseäsi koko prosessin ajan, rakastathan itseäsi kaiken kivun lävitse. Toisella puolella odottaa jotakin suurenmoista, suurempi, valoisampi, rakkaudellisempi, monta kokemusta rikkaampi ja avoimempi sinä.

Rakkaudella,
Ida