Ida Hedman

Pelko on hurja, kun se ottaa vallan. Voimassaan se voi olla lamaannuttava, tuntua kehossa niin voimakkaana ettei tiedä mitä tekisi, mihin kääntyisi. Sydämen lyödessä vauhdilla rinnassa, leukaluiden kiristyessä ja silmien etsiessä villeinä jotakin reittiä paeta, unohdamme usein:

Hengittää. Antaa itsemme palautua tähän hetkeen. Antaa ylikierroksilla käyvälle kehollemme hieman ilmaa, tilaa leukaan, sylin sydämelle. Palauttaa oma elämänvoimamme itseemme hengityksen avulla.

Liikkua. Keho tarvitsee liikettä pystyäkseen purkamaan kaikki ne tunteet, joita se pitää sisällään. Kevyt liike, lempeä, raivokas, villi ja vapaa, kehoa kuunnellen, omalla lailla liikkuen. On mieletöntä huomata, mikä apu liike on. Mikä ilo voi nousta vapaasta tanssista, askeleista maata vasten, hien valumisesta iholla. Annathan kehosi liikkua kaikki jännitykset pois. Rentoutua liikkeessä.

Ettei meidän tarvitse kyetä kaikkeen kerralla. Yksi asia kerrallaan ja välillä ei yhtäkään. Sillä välillä on tarpeen astua askel taaksepäin, irrottautua kaikesta siitä, mikä tuottaa meille stressiä, paineita ja pelkoa. Sillä taaksepäin astumalla näemme mikä todella tuntuu ja miksi. Saamme etäisyyttä, näemme mikä todella on tarpeellista. Ja löydämme jälleen tukevan maan jalkojemme alle. Löydämme tasapainon, jotakin josta astua eteenpäin.

Että emme ole yksin. Koko maailmankaikkeus on apunamme ja tukenamme. Emme koskaan kulje yksin ja apua saamme kunhan vain pyydämme. Avoimesti, rohkeasti ja aidosti pyydämme apua, juuri tähän hetkeen.

Että kaikki on mahdollista. Niin usein, liian usein näemme vain yhden polun, jota kulkea. Hätä nousee, kun huomaamme, ettei tuota polkua voikaan kulkea, se on tukittu. Uskomme, että tämä oli tässä, emme näe niitä satoja muita polkuja, jotka voimme valita. Emme näe, että kuljemme jatkuvasti eteenpäin, silloinkin kun tuntuu ettei mitään tapahdu. Unohdamme, että kaikki on mahdollista, unohdamme antaa mahdollisuuksille ja vaihtoehdoille tilaa, antautua sille kaikelle, jonka elämä mukanaan tuo.

Nauttia. Liian usein unohdamme nauttia matkastamme. Iloita kaikesta siitä ihmeellisestä, jota saamme kokea. Kummastella ja ihmetellä niitä mahdollisuuksia, jotka eteemme ilmenevät. Sukellamme niin helposti pelkoon, että jätämme innostuksen uudesta ja tuntemattomasta taakse. Silti innostus, hyvin lähellä pelkoa olomuodollaan, tunnoltaan, voi viedä meidät vaikka minne – kannatella meitä ilolla. Johdattaa meitä sinne, mikä on meille oikein. Sillä, kun teemme jotakin, josta nautimme, jotakin, joka on meille tarkoitettu, avaamme suurenmoisen ilon itsessämme. Ilon ja innostuksen, jonka voimin voimme ponnistaa mihin vain.

Muistathan, kun huomaat pelon hiipivän ihosi alle, että sinussa on kaikki mitä tarvitset. Pystyt mihin vain, olet vahva ja suurenmoinen. Lempeän kaunis omassa itsessäsi, omassa voimassasi. Anna siis hengityksen tuoda sinut takaisin tähän hetkeen. Anna itsesi astua askel taaksepäin ja lopuksi antautua ilolla kaikille niille mahdollisuuksille, jotka elämä sinulle tuo.

Sinä pystyt mihin vain, sinä kaunis valonlapsi.

Rakkaudella,
Ida