Avainsana: Itsensä hyväksyminen
-
Kuinka elää elämää, joka heijastaa omaa sisintä?
Muuttuvassa maailmassa kadotamme helposti itsemme, hukumme asioihin ja aatteisiin, jotka kumpuavat ympäristöstä. Moni kokee olevansa eksynyt, ei tiedä mihin astuisi seuraavaksi, mutta tietää haluavansa astua jonnekin. Moni näkee unelmansa edessään, muttei tiedä miten kulkea tuota unelmaa kohti, kuilu oman sisäisen maailman ja ulkoisen maailman välillä voi toisinaan olla mahdottoman suuri. Jos tässä hetkessä tunnet olevasi…
-
Minun polkuni
Minua on usein pyydetty kertomaan itsestäni, omasta henkisestä polustani, elämästäni, työstäni ja siitä, kuinka uskalsin lähteä tekemään kaikkea sitä, mitä tässä hetkessä teen. Aihe on ollut minulle hankala lähestyä, en ole kokenut suurta henkistä heräämistä, en oikein tiedä mistä kertoisin; kun omat ajatukset ja elämäntapa ovat itselle normi on niistä yllättävän vaikea kertoa! Erilaisia vaiheita,…
-
Sinä olet itsesi tärkein rakastaja: kuinka osoittaa itselleen rakkautta
Kosketus, läheisyys, yhteys – nämä ovat asioita, joita tarvitsemme ja kaipaamme jokainen päivä. Tässä ajassa, jossa joudumme olemaan yksin ja eristäytyneinä on entistä tärkeämpää tarjota itselleen kaikki se kosketus, läheisyys ja yhteys, jota me kussakin hetkessä tarvitsemme. Tämä aika pyytää, että rakastamme itseämme täydesti, että kaikin mahdollisin tavoin tarjoamme itsellemme kaiken sen, mitä tässä hetkessä…
-
Hyväksyminen ja hetkessä eläminen: kuinka toimia haastavissakin tilanteissa itseään kuunnellen
Mitä jos et enää taistelisi vastaan, pyrkisi parempaan, yrittäisi enemmän? Mitä jos vain hyväksyisit sen, mikä tässä hetkessä on – miltä elämäsi näyttäisi ja tuntuisi silloin? Helposti ajattelemme, että hyväksyminen tarkoittaa sallimista, luovuttamista tai perääntymistä. Kuvittelemme, että jos hyväksymme toisen huonon käytöksen, myös sallimme sen. Ajattelemme, että jos nyt hyväksymme tämän elämäntilanteen, luovutamme, emme enää…
-
Sinulla on lupa hidastaa + 5 voimatekoa väsymykseen
Keskustelin erään säihkysielun kanssa siitä, kuinka tässä hetkessä tuntuu väsyttävän niin valtavan paljon ja kuinka tärkeä olisi sallia väsymys. Kuinka tärkeä olisi antaa itselleen lupa levätä, lupa hidastaa, lupa tuntea kaikkea sitä mitä tässä hetkessä sisältä kumpuaa. Olemme tottuneet elämään mahdollisimman tehokkaasti, olemaan mahdollisimman tehokkaita. Kalenterimme täyttyvät tapahtumista, tapaamisista ja tehtävälistoista. Koko ajan on jotakin…
-
Kuka sinä olisit, jos rakastaisit itseäsi ehdoitta?
Kuka sinä olisit, jos rakastaisit itseäsi ehdoitta? Kuka olisit, jos et antaisi suojamuuriesi sanoittaa elämääsi, jos kulkisit avoimena ja vapaana maailmassa? Matka itsensä rakastamiseen on myös matka itseen, matka läpi niiden suojamuurien ja esteiden, jotka on luonut selvitäkseen elämässä. Jotka ovat nousseet, kun niitä eniten olemme tarvinneet. Usein unohdamme laskea nämä suojamuurit ja ne jäävät…
-
Rakasta itsesi näkyväksi
Varmaankin suurinta sisäistä tuskaa aiheuttaa se, kun emme anna itsemme näyttäytyä omana itsenämme. Kun pienennämme itseämme, piilotamme puhtaimman olemuksemme toisen katseelta. Koemme sisäisen ristiriidan, kun emme salli itseämme sellaisena kuin olemme. Päivistä tulee ikuisia kamppailuja sen välillä mitä sydämessämme olemme ja mitä ulkomaailmalle haluamme näyttää, mitä kuvittelemme ulkomaailman haluavan nähdä. Meidän ei tarvitse elää tuon…
-
Miltä elämäsi näyttäisi, jos rakastaisit itseäsi ehdoitta?
Oletko koskaan miettinyt miltä elämäsi näyttäisi ja tuntuisi jos rakastaisit itseäsi ehdoitta? Tämä kysymys pysäytti minut tarkastelemaan, miten kohtelen itseäni ja mitä kaipaan elämässäni. Me kaikki kaipaamme rakkautta, mutta kuinka vapaasti annamme rakkautta itsellemme? Annamme hyvin helposti rakkautta muille, mutta tuon saman rakkauden salliminen itselle ei aina ole yhtä helppoa. Kirjoitin joitain kuukausia sitten itselleni…
-
Toivotko sinäkin välillä olevasi parempi versio itsestäsi? Vaatimuksista irtipäästäminen ja itsensä hyväksyminen avaa oven vapaampaan olemiseen
Millaisena sinä näet itsesi, kun ajattelet unelmaelämääsi? Millainen olisit, jos saisit olla juuri sellainen kuin haluat? Kuka on unelma-minäsi? Olen pohtinut näitä kysymyksiä, huomannut kuinka näen itseni unelmaelämässäni hyvin erilaisena siitä mitä olen nyt. Rauhallisempana, kevyempänä, vapaampana ja rohkeampana. Lempeänä, tyytyväisenä ja iloisena. Huomaan kuinka löydän itseni usein toivomassa, että olisin hieman erilainen; urheilullisempi, motivoituneempi,…