Tekijä: Ida
-
Kuinka läsnäolo avaa silmät elämän taialle

Tuuli riepottelee maailmaa, puiden rungot natisevat yrittäessään tehdä tuulelle tilaa. Pöly nousee pieninä pyörremyrskyinä maasta, joka ei ole juonut viikkoihin, laskeutuu pieninä hiukkasina päälleni, takertuu takkuisiin hiuksiini, liimautuen ripsiini. Ihmettelen kuinka kovaa kukat pitävät kiinni niistä oksista, joihin ne ovat syntyneet. Heiluen raivokkaasti tuulen mukana, silti pysyen kiinni, paikallaan, vielä ei ole aika pudota. Istun…
-
Liikkumisen ilo ja voimaa irtipäästämisestä

Asioiden päättyminen, muutos, eteenpäin kulkeminen herättää usein pelkoa, hämmennystä, halua pitää tiukasti kiinni siitä mikä on tuttua ja turvallista. Samanaikaisesti muutos vie eteenpäin, eteenpäin omalla elämänpolulla ja irti päästäminen vapauttaa, antaa tilaa uudelle ja uusille mahdollisuuksille, seikkailuille ja kokemuksille. Katselen uutta kirkkain silmin, se herättää minussa valtavaa innostusta. Kärsimättömänä sieluna tunnen kuinka koko olemukseni olisi…
-
Ajatuksia yksinäisyydestä

Olen viime aikoina miettinyt paljon yksinäisyyttä, pohtinut yksinäisyyden eri muotoja, kohdannut yksinäisyyttä eri henkilöissä. Tänä aamuna kirjoitin Sielun Tarinan yhdelle upealle valon lapselle ja sain muistutuksen siitä yksinäisyydestä, jonka kanssa minäkin niin usein kuljen, jonka kanssa varmasti hyvin moni meistä on kosketuksissa. Yksinäisyydestä, joka kumpuaa, kun emme sanoita toiselle omaa sisäistä maailmaamme, kun emme sanoita…
-
Saat mitä pyydät, vedät sitä puoleesi

Yksi aikakausi elämässäni lähenee jälleen loppuaan ja samalla näen uuden jo versovan ympärilläni. Opintojani minulla on jäljellä enää muutama hassu kuukausi, enää pieni hetki tässä kauniissa ja vehreässä kaupungissa. Samanaikaisesti kun tutkin arabiankielisiä runoja ja veden symboliikkaa, syventyen viimeistä kertaa hetkeen vieraiden sanojen mysteereihin, on noussut kysymys siitä, että mitä sitten. Mitä sitten, kun viimeinen…
-
Ruokaa rakkaudella

Kevätsiivoukseni muistutti minua siitä, kuinka vahvasti keho sitoo meidät tähän maailmaan ja kuinka suuri merkitys ravinnolla on omaan hyvinvointiimme. Olemme hyvin kirjaimellisesti mitä syömme, myös energeettisesti. Kehoni tyhjentyessä ja puhdistuessa mehupaaston ensimmäisenä päivänä tunsin, kuinka oloni keveni, keveni niin suunnattomasti, että tunsin luisuvani pois kehostani kokonaan. Kuljin pää pilvissä ja katselin alas kehooni, kuitenkaan siihen…
-
Kevätsiivous

Ulkona paistaa aurinko, linnut säveltävät aamun sinfonian, tuuli kutittelee puiden lehtiä ja raikas ilma täyttää keuhkoni. Nurmikko vihertää jo ja syksyisten lehtikasojen alta nousee pieniä keltaisia kukkasia muistuttamaan elämästä, uudelleensyntymisestä. Kevät tekee jo tuloaan, lämmittää sydäntä, kuljettaa meitä kohti valoisempaa aikaa, lämmön ja elämän aikaa. Istun auringonpaisteessa, nauttien valon lämmittävästä voimasta. Ulkoilman raikkaus ei kuitenkaan…
-
Miten sinä voit tänään?

Mikään ei ole pysyvä, jokainen hetki kaikki elää, kasvaa, laajenee, supistuu, kutistuu, kuolee pois vain syntyäkseen jälleen uudelleen. Vain siirtyäkseen yhdestä olomuodosta toiseen. Elämme jatkuvaa kiertokulkua, todistamme elämän muutoksia vuodenaikojen myötä, silti unohdamme usein oman kiertokulkumme. Unohdamme kunnioittaa, elää ja muokkautua omien vuodenaikojemme mukaan. Kun olen läsnä itsessäni, kosketuksissa itseeni, olen hyvin tietoinen siitä miten…
-
Mille sinä annat voimaa elämässäsi?

Mille sinä annat voimaa elämässäsi? Istun ja mietin tätä kysymystä. Mietin kuinka paljon energiaa annan millekin elämässäni. Annanko voimaa unelmilleni vai peloilleni, ruokinko hyvää elämässäni? Meillä on valtava kapasiteetti käytössämme aivan jokainen hetki, mutta kuinka tietoisesti käytämme tätä kapasiteettia, kuinka tietoisesti käytämme omaa energiaamme päivittäin? Kohtaatko päiväsi avoimena ja pelottomana, vai oletko jokainen hetki kiinni…
-
Unelmapäiväni

Herään aamulla ja kuulen meren pauhun avoimesta ikkunasta. Tuuli heiluttelee kevyesti verhoja ja aurinko valaisee vielä unisen huoneen. Makaat vierelläni ja yhdessä kuuntelemme lintujen laulua aamun sarastaessa. Nousen ja kuljen suureen, avaraan keittiöön. Teen meille kahvia ja istuudun terassille kirjoittamaan. Katselen merta, hengitän sen kanssa, liikun sen mukana. Herätän itseni tähän päivään. Unelmapäivääni. Oloni on…
-
Tehdään hyvää ajattelemalla hyvää

Jokainen hetki olen vastuussa siitä, mitä annan maailmalle, mitä minusta leviää ympäristööni.
-
Seuraa iloa

Jotkin asiat, paikat ja ihmiset palaavat kerta toisensa jälkeen takaisin luokseni. Ne tuulahtavat ylitseni kuin raikas kevätaamu, täynnä valoa ja lämpöä, uuden alkua. Ne istuttavat siemenen sydämeeni ja pian tuo siemen jo versoaa, kasvaa kauniina kohti auringonvaloa. Ilo, keveys ja innostus valtaa kehoni. Jotkin asiat nostattavat suunnatonta iloa ja innostusta. Ne kannattelevat pimeiden hetkien ylitse,…
-
Aamumeditaatio: Nousen valon kanssa uuteen päivään

Aamumeditaatio, joka auttaa sinua astumaan läsnäolevasti tähän päivään. Olemaan läsnä itsessäsi ja kaikessa siinä, mitä itsessäsi ja maailmassa koet. Lue meditaatio itsellesi ääneen, ajatuksella, ja pysähdy kappaleiden välissä hengittämään syvään. Nousen auringon kanssa, kun sen ensisäteet heijastuvat pilvien lävitse. Nousen valon kanssa uuteen päivään, tähän hetkeen. Istun alas ja tyhjennän mieleni, annan sanojen piirtyä paperille.…
-
Vapauta itsesi vanhasta

Mitä enemmän olen läsnä, sitä paremmin ymmärrän miten oma energiani käyttäytyy kussakin hetkessä. Ollessani vahvasti tässä hetkessä, toimin myös omasta itsestäni käsin, omaa itseäni kunnioittaen. Näen selkeämmin mitä tarvitsen, näen selkeämmin mikä on vanhaa, mikä tulevaa ja mitä minulla on käsilläni tässä ja nyt. Jäämme helposti kiinni menneeseen, toistamaan niitä kaavoja, jotka toimivat vielä eilen.…
-
Haaste: aikapäiväkirja

Olemuksen uuden vuoden päivän meditaatio-kanavointi muistutti minua siitä, kuinka tärkeä on tietoisesti käyttää aikaansa. Viime viikkoina olen siis pysähtynyt kysymään itseltäni mihin aikani käytän ja kuinka tietoinen olen siitä, mihin päiväni kuluvat. Aamuni alkavat usein kahvilla, kynällä ja paperilla. Istun ja kirjoitan aamun päällimmäisiä tuntemuksia noin 20 minuuttia. Kirjoittamisesta siirryn herättelemään kehoani, venyttelen noin puoli…
-
Matka takaisin itseeni

Nyt jo kuukauden ajan olen iltaisin ennen nukkumaanmenoa kutsunut takaisin taakse jäänyttä energiaani, olen pyytänyt, että paranen ja eheydyn yön aikana. Hiljalleen oloni on muuttunut vahvemmaksi, kokonaisemmaksi. Läsnä olevaksi, kuin olisin palannut kotiin. Palannut itseeni. Kauan ajattelin, että osa minua oli jäänyt jokaiseen paikaan, jossa olen asunut. Ajattelin, että palasia minusta elää Malesiassa, Thaimaassa, Englannissa,…