Tekijä: Ida
-
Uusi aika, mahdollisuuksien aika

On ihmeellistä huomata miten aika vaihtui, kuinka vahvasti energia muuttui vuodenvaihteen tienoilla. Kevennys oli käsin kosketeltavaa jo joulukuussa ja vuodenvaihde tuntui vahvistavan muutosta entisestään. Astuimme hyvin selkeästi uuteen aikaan, erilaiseen energiaan. Kevyempään, mahdollistavaan, luovaan ja eteenpäin vievään aikaan. Uuteen aikaan. Olen miettinyt paljon tulevaa vuotta, suunnitellut ja unelmoinut. Luonut polkuja, jotka vievät vahvemmin omalla tiellä…
-
Kiitos 2018!

En vuosi sitten osannut kuvitellakaan, että istuisin tässä, näillä kokemuksilla, tunteilla, tässä huoneessa. En vuosi sitten tiennyt minne muuttoni minut veisi, en osannut kuvitellakaan, että tapaisin niin upeita henkilöitä, jotka vievät sydämeni mennessään. Tai, että jälleen joutuisin harjoittelemaan luopumista. Hyväksymistä. Tämä vuosi on ollut kasvun ja kehittymisen vuosi. Muutoksen, eteenpäin astumisen vuosi. Olen löytänyt itseni,…
-
Rakkauden monet kasvot

Olen tänä vuonna miettinyt paljon rakkautta. Tunnustellut rakkautta, pohtinut mitä rakkaus on, avautunut rakkaudelle ja elänyt rakkaudessa. Ihmetellyt tuota suunnatonta, eheyttävää voimaa, alkulähdettä, joka virtaa meissä jokaisessa. Antautunut rakkaudelle ja luottanut siihen, että rakkaus kannattelee. Kesällä meidän perheeseemme ilmestyi uusi perheenjäsen, Zhen, mahdottoman pieni koiranpentu, joka on avannut monia sydämiä pelkällä olemuksellaan. Zhenin saapuminen toi…
-
ja sisälläni asustaa ikuinen kesä

Vilkaisin viidakkoverhojeni taakse maalaamisen lomasta, sormet suttuisina yritin raottaa verhoa ja katsella lumihiutaleiden putoavan hiljalleen alas. Eilenkin illan pimetessä taivaalta putoili hentoisia timantteja, kimaltelevia ihmeitä. Muistin jälleen talven kauneuden, nautin pimeydestä sen kääriessä minut vaippaansa ja vapaana askelsin hetkellisessä ihmemaassa. Täytän elämäni väreillä, katselen kuvia turkoosin meren rannoilta ja kaipaan lämpöön. Kaipaan niin kovasti ilmastoon,…
-
Valitsen unelmani

Joka päivä ymmärrän yhä enemmän, että matka kohti unelmaelämää on matka itseeni ja, että unelmaelämäni on tässä ja nyt. Jonnekin kauas katosi ajatus siitä, että sitten joskus, jonakin päivänä, kun on aikaa, kun ehtii, kun jaksaa. Kaikkia unelmia ei toki voi toteuttaa tässä ja nyt, mutta toteutan niitä, omia toiveitani, haaveitani ja unelmiani, niin paljon…
-
Sallimalla tunteesi, sallit elämän

Sallimalla tunteesi, sallit itsesi. Sallit elämän. Antamalla tilaa tunteillesi, annat tilaa itsellesi. Annat tilaa elämälle. Elämme maailmassa, jossa tunteita piilotellaan ja painetaan alas. Niitä vältellään, peitellään ja hävetään. Elämme maailmassa, jossa niin harvoin näkee aitoutta, raakuutta, alastomuutta, ja niin kuljemme, kantaen maailmoja sisällämme. Maailmoja, joita emme anna kenenkään nähtäväksi, joilta itsekin käännämme katseemme pois. Elämme…
-
Elä rakkaudessa

Nousen ylös, laskeudun alas. Olen täydesti läsnä itsessäni, olen täydesti läsnä tässä hetkessä. Tunnen energian virtaavan itsessäni, kehossani, ympärilläni. Näen kuinka se muotoutuu edessäni, haihtuu takanani, kuinka valtava se on kunakin hetkenä. Jokaisen tekoni teen täydesti, antautuen virralle, elämälle, kullekin hengenvedolle. Ja tässä virrassa lepää rauha, asustaa elinvoima. Tästä virrasta tulemme ja tässä virrassa on…
-
Kipu pakottaa pysähtymään

Hiljaa ja huomaamatta odotukset hiipivät mieleeni, kärsimättömyys sieluuni. Näin hyvin selkeästi mitä voisi olla, mitä ehkä jonain päivänä on. Tunsin hyvin selkeästi mitä haluan, mille sieluni värähtelee, miltä unelmaelämäni näyttää. Enkä mitenkään voinut ymmärtää miksi olen tässä, kun sieluni jo kirmaa tuonne. Hiljaa ja huomaamatta istutin odotuksen siemenen itseeni ja jokainen päivä ruokin sitä toiveillani,…
-
Sallitko sinä itsellesi vapauden olla sinä?

Omaan itseeni tutustuminen ja oman itseni läpikäyminen on tuonut paljon elämääni. Mitä enemmän ja paremmin tunnen itseni, sitä vapaammin pystyn elämään. Tämä vapaus tuntuu. Todella tuntuu sisälläni, kuin jokin valtava kapasiteetti olisi auennut minussa, kuin minuun olisi syntynyt kokonaan uusi maailma. Tästä uudesta, avoimesta ja vapaasta minusta käsin on huikea elää. Itseeni tutustuminen on tuonut…
-
Mitä vuodenaikaa sinun sielusi elää?

Syksy. Se tuntuu ilmassa, tuulen jokaisessa henkäyksessä. Pimenevissä illoissa ja villasukissa. Syksy tuli yllättäen, aavistamatta ja niin kaikki mikä oli hetki sitten kukoistanut sanoi viimeiset hyvästinsä ennen käpertymistä maan hellään syleilyyn. Syvälle maahan sukeltaen, vaipuen lepoon, ajattomuuteen, jossa energia keskittyy. Jossa energia virtaa pienemmin, mutta sitäkin vahvemmin. Ja niin jalkamme askeltavat valtavan energian yli, maan…
-
Anna itsellesi lupa nauttia kehostasi

”Ole yhteydessä itseesi kokonaisuutena, älä osina. Hyväksy itsesi kokonaisuutena, älä ainoastaan joitain puolia itsestäsi. Voidaksesi hyvin on sinun oltava tasapainossa, voidaksesi kohdata ja selvittää ne haasteet, jotka ihmiselämä sinulle asettaa, on sinun oltava kokonainen. Anna jalkojesi upota maahan, tunne kuinka maadoitut, kuinka maan energia virtaa sinussa, yhdistyy sinuun, voimaannuttaa sinua. Anna tuulen pyyhkiä ylitsesi, tunne…
-
Elämä on loputon tutkimusmatka

Huomaan havahtuvani siihen, ettei elämä ole niin vakavaa. Muistan yhtäkkiä, ettei mikään ole lopullista. Elämä on jatkuvaa kiertokulkua ja huolehtimisen sijaan voin kohdata tämän loputtoman kiertokulun uteliaisuudella ja avoimuudella. Lempeydellä ja rohkeudella. Hetki kerrallaan antaen elämän virrata juuri niin kuin se kullakin hetkellä virtaa. Antaessani tilaa elämälle virrata, luottamalla sen kannattelevaan voimaan löydän kyynelten seasta…
-
Sallinko itselleni rakkauden?

Olen viime päivät kamppailut itseni kanssa, niiden monstereiden kanssa, jotka olen pääni sisään luonut. Olen joutunut todella kohtaamaan itseni, omat asenteeni ja ajatukseni, tarkkailemaan ja tutkimaan niitä. Olen kohdannut itseni lempeästi, surullisena, peloissani. Olen kysynyt itseltäni ja maailmalta tuhansia kysymyksiä ja vastausten sijaan olen löytänyt uusia kysymyksiä. Kysymyksiä, jotka jälleen ovat herätelleet minua ja avanneet…
-
Mihin minä uskon?

Eilen minulta kysyttiin mihin uskon, minkä uskon olevan elämän tarkoitus. Katsoin ihmistä vierelläni ja toivoin voivan ajatuksenvoimalla viestittää hänelle mihin uskon, sillä miten pukea sanoiksi se universumi ja maailma johon uskon? Miten pukea sanoiksi oma totuuteni? Miten pukea sanoiksi maailma, joka asuu jokaisessa solussani, joka on minä itse? Miten kuvailla jotakin, jonka elää, tuntee ja…
-
Oman elämäni kuningatar

Toisinaan on astuttava taaksepäin, jotta voi nähdä kokonaisuuden irrallisten yksityiskohtien sijaan. Toisinaan on irrotettava itsensä omasta elämästään, jotta voisi selkeästi nähdä miltä oma elämä näyttää. Toisinaan on pysähdyttävä elämän äärelle, todella tiedostettava, että tämä on minun elämäni ja jokainen hetki olen elossa. Kuin pitäisin suurta saippuakuplaa edessäni ja sen sisällä näkisin itseni, elämäni. Seuraan omaa…